Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

TTK: Tommi Evilä tanssii sittenkin!

Tanssii tähtien kanssa
Juuri isäksi tullut entinen pituushyppääjä Tommi Evilä palasi torstaina tanssiharjoituksiin.
Tommi Evilän perheeseen syntyi esikoispoika viime sunnuntaina. Iloisen perhetapahtuman takia Evilä jäi pois Tanssii tähtien kanssa -kilpailun suorasta lähetyksestä.

Tanssikisan sääntöjen mukaan tähtioppilas saa olla kerran poissa kauden aikana pakottavien henkilökohtaisten syiden takia.

Evilä kommentoi TTK:n nettisivuilla synnytystä ja tunnelmiaan.

- Tunnelmat ovat kiitolliset. Lapsi on toki kovin toivottu, odotettu ja tärkeä. Synnytys oli kokonaisuutena rankka yksityiskohtiin menemättä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Evilä viestitti.

Ilta-Sanomat jutteli Tommin tähtivalmentajan Jutta Heleniuksen kanssa viime sunnuntain suoran lähetyksen jälkeen. Silloin Helenius kertoi, että maanantai rauhoitetaan perheelle, ja sen jälkeen treenit tulevaa lähetystä varten jatkuvat normaalisti.

IS:n tietojen mukaan treenisalille ei kuitenkaan ole ollut käyttöä koko alkuviikon aikana, vaan Tommi on keskittynyt uuteen perheenjäseneen tutustumiseen.

Treenien siirtäminen herätti jo spekulaatioita, aikooko Evilä jättää kisan kesken. Tämä olisi hyvin ymmärrettävä ratkaisu. Toinen vaihtoehto on, että Tommi jatkaa tanssia, mutta toivoo putoavansa mahdollisimman aikaisin. Tosin juuri isäksi tullut Tommi kerää varmasti paljon ääniä ja sympatiaa katsojilta, eikä kisa taatusti lopu aivan alkumetreille.

Torstaina tuotantoyhtiö ilmoitti, että Evilä ja Helenius aloittavat harjoitukset.

- He tulevat myöhään illalla treeneihin, tuotantoyhtiöstä kommentoitiin lyhyesti.

Tommilla ja Jutalla on kuitenkin kiire. Heillä on vain pari päivää aikaa valmistautua sunnuntaihin, jolloin tansseina ovat paso doble, samba, rumba tai cha-cha.

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaina MTV3:lla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää