Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Tsunamin kauhuja nähnyt Reijo nauttii nyt puutarhanhoidosta – vaikka alasti

tv-tärpit
Virpi Suutarin dokumenttielokuva kuvaa kauniisti suomalaisten pariskuntien rakkaustarinoita puutarhanhoidon kautta.
Dokumenttiprojekti: Eedenistä pohjoiseen, TV1 klo 21.30
Virpi Suutarin dokumenttielokuvaan on valikoitunut kirjava valikoima suomalaisia pariskuntia. Heitä kaikkia yhdistää intohimo paitsi toisiinsa, myös puutarhaan. Toisella osapuolella puutarhanhoito saattaa tosin mennä jo puolison mielestä pakkomielteen puolelle!

Yksi pariskunnista on Raili ja Reijo Miettinen. Reijo kertoo, ettei pääse puutarhakaupasta ulos ilman, että on ostanut jotain – ja usein aika paljonkin. Dokumentissa pariskunta nähdään myös kirmailemassa alasti isossa puutarhassaan.

-  Emme me aina vilauttele. Ohjaaja houkutteli meidät siihen. Enimmän aikaa vaatteet pysyvät päällä, pariskunta kertoi Nurmijärven uutiset -lehdelle.

Pariskunnan elämä ei ole kuitenkaan ollut aina ruusuista. Reijo on siviiliammatiltaan rikospaikan tekninen tutkija. Hän työskenteli vuonna 2005 viisi kuukautta Thaimaan tsunamin selvitystöissä ruumiintunnistajana. Netin kautta tutustunut pariskunta vietti häitään pikaisesti Thaimaan maistraatissa, Reijon töiden lomassa.

Dokumentissa kuullaan rakkaustarinoiden lisäksi kipeitäkin kertomuksia. Puutarhatöistä on tullut mm. keino selvitä lapsen kuolemasta tai elää syövän kanssa.

Prisma: Mistä liha ruuaksi? TV1 klo 19.00
Toimittaja-lääkäri Michael Mosley tutkii, kannattaako lihansyöjän suosia lähituotteita vai hankkia lihansa kansainvälisiltä markkinoilta.

Kummeli kultakuume, Nelonen klo 21.00
Tv-sarjasta tuttujen muusikko-koomikoiden elokuva oli ilmestymisvuonaan 1997 Suomen katsotuin kotimainen elokuva.

Haasta Hans, Jim klo 21.00
Kiinteistökuningatar Kaisa Liski haastaa Hans Välimäen. Kaisan aseena ovat hyvät keittiöveitset.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    9. 9

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. Näytä lisää