Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Tapani Pertun musta vuosi 2009 - sairastui syöpään ja menetti poikansa

Rankkoja muistoja
Näyttelijä Tapani Pertusta kertova elämäkerta ilmestyy 20. lokakuuta. Kansien väliin mahtuu paljon muistoja, eivätkä kaikki ole ruusuisia.
Vuonna 2009 Tapani Perttu sairastui syöpään ja menetti vanhimman poikansa, Karrin.

- Surullisimmasta päästä poikani Karrin kuolema. Meidän perheestä jäi kolme suremaan Karria, Tapani Perttu kertoo.

- Se on edelleen kova paikka. On se enemmän.

Tapani ja Tamara Pertun poika Karri Perttu menehtyi maksasairauteen 43-vuotiaana elokuussa 2009. Karri työskenteli järjestäjänä Kansallisteatterissa ja hän oli tehnyt myös näyttelijäntöitä.

- Porttikielto taivaaseen -elokuvassa hän näytteli minun poikaani. Meillä oli siinä kova henkien taistelu, Tapani Perttu muistelee.

Perttujen omakotitalon yhdessä huoneessa on Karrin muistoalttari. Pöydällä on edesmenneen pojan kuva. Sen edessä palaa usein kynttilä.

Seinällä on Karrin kuvia ja Tapani Pertun kultalevy, jonka hän sai Oon sun mies -äänitteestä. Levy on omistettu Karrin muistolle.

- 2009 oli musta vuosi, mutta se on kirkastunut paljon siitä ajan kanssa, Tapani Perttu kertoo.

Taistelussa eturauhassyöpää vastaan Perttu selviytyi voittajana.

- Syövästä ei ole tänä päivänä mitään merkkiä. Kaikki on mennyt hyvin.

- Kun pääsin sairaalasta, juttelin lääkärin kanssa. Hän sanoi, että tämä oli parhain leikkaus, jonka hän oli koskaan tehnyt. Se oli aika painavasti sanottu, ja siihen olen uskonut ja luottanut tähän päivään saakka, Tapani Perttu kertoo.

Vuonna 2005 näyttelijällä todettiin Parkinsonin tauti. Tällä hetkellä Perttu odottaa pääsyä leikkaukseen, jonka luvataan palauttavan Parkinsonin tautia sairastavan kunnon viiden vuoden takaiselle tasolle.

-Marras-joulukuun vaihteessa leikkaus ehkä toteutuu, Tapani Perttu toivoo.

Lue Tapani Pertun haastattelu päivän printtilehdestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  7. 7

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  8. 8

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  9. 9

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  10. 10

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. Näytä lisää