Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko Samuli Edelmannin hurjan tempun ruotsinlaivalla? Tämä tempaus toi miehelle vuosien porttikiellon

vuonna 1995
Perjantain Vain elämää -jaksossa sukelletaan Samuli Edelmannin sielunmaisemaan. Railakkaana juhlijana 90-luvulla mainetta niittäneen Edelmannin tempauksia puitiin tuolloin lehtien sivuilla ahkerasti.
Perjantain Vain elämää -jaksossa Samuli Edelmann kertoo kaunistelematta suosion nurjasta puolesta ja kuinka viina vei nuoren miehen mennessään.

Yksi Samuli Edelmannin ikimuistoisimmista toilailuista tapahtui elokuussa 1995, kun humalainen laulaja putosi laivalta mereen keskellä Suomenlahtea.

- Minä sain kuolemattoman idean lähteä kiipeilemään laivan ulkoseinille, Edelmann kertoi erikoisesta tapahtumasta IS:lle tuolloin.

Laulaja selvisi kymmenen metrin pudotuksesta kolhuitta, mutta joutui viettämään loppumatkan laivan putkassa. Puhuttelun jälkeen kapteeni antoi Edelmannille porttikiellon alukseen.

- Sidoin kannella olleen heittoliinan ympärilleni ja sitten minä yksinkertaisesti liukastuin ja putosin liina ympärillä suoraan mereen.

Edelmann oli laivalla esiintymässä Vintiöt-ryhmän kanssa.

- Vintiöihin kuuluvat Kari Hietalahti ja Janus Hanski yrittivät vetää minut ylös merestä, mutta he eivät sitten siinä onnistuneet, Edelmann kertoi.

- Se olisi voinut olla vaarallinenkin tilanne jos laiva olisi ollut liikkeessä, mutta nyt moottorit olivat sammuksissa, joten missään hengenvaarassa en kuitenkaan ollut. En edes pudonnut mereen kuin ensimmäiseltä kannelta, joten kovin korkealta ei pudottu.

- Ei voi sanoa, että olisin juonut hirveästi alkoholia, mutta humalassa sitä kuitenkin oltiin. Vedessä minua kyllä hävetti, nolotti ja nauratti yhtäaikaa. Se oli kaiken kaikkiaan maailman tyhmin teko.

"Äärimmäisen tyhmä teko"

Tempauksen seurauksena Edelmann sai huhujen mukaan pitkän porttikiellon Ruotsinlaivoille.

- Se oli minulta äärimmäisen tyhmä teko. Kysehän oli vedonlyönnistä. Me kolme kaverusta vedimme pitkää tikkua ja minä hävisin. Pakkohan se oli sitten tehdä, Edelmann kertoi IS:lle vuonna 2004, jolloin hän heitti ensimmäisen laivakeikkansa yhdeksään vuoteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    6. Näytä lisää