Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Dirty Dancing -tähti: Kauneusleikkaus tuhosi urani

kasaritähti
Näyttelijä Jennifer Greyn ulkonäkö muuttui merkittävästi kauneusleikkauksen myötä ja näyttelijä on varma, että leikkaus tuhosi lopulta koko hänen uransa.
Viime viikot Hollywoodissa on hämmästelty näyttelijä Renee Zellwegerin muodonmuutosta, jonka seurauksena häntä ei ole enää tunnistaa entisekseen. Zellwegerin uskotaan leikkauttaneen luomensa ja samalla naisen ulkonäkö on muuttunut merkittävästi. Lue lisää näyttelijän muutoksesta tästä.

Zellweger ei ole ensimmäinen naisnäyttelijä, joka on muuttunut lähes tunnistamattomaksi kauneusleikkauksen myötä.

80-luvulla uransa huipulla olleesta Jennifer Greysta on muodostunut varoittava esimerkki  siitä, kuinka kauneusleikkaus voi jopa tuhota koko uran.

Jennifer Grey nousi kerta heitolla erääksi Hollywoodin seuratuimmista naistähdistä Dirty Dancing -elokuvan myötä, jossa hän hurmasi yleisön Frances ”Baby” Housemanin roolissa.

Koko ulkonäkö muuttui

Vuonna 1987 julkaistusta Dirty Dancingista tuli jättimenestys ja Greylle povattiin pitkää ja menestyksekästä uraa Hollywoodissa, mutta toisin kävi.

Pian menestyselokuvan jälkeen Grey hakeutui plastiikkakirurgin paikkeille ja leikkautti nenänsä. Tätä päätöstä Grey on kertonut useissa haastatteluissa pitävänsä elämänsä huonoimpana.

Vertaa Jennifer Greyn kuvia tästä.

Grey on sanonut, että ulkonäkö muuttui niin paljon, että jopa hänen läheisimmät ystävänsä eivät enää tunnistaneet häntä.

Grey uskoo leikkauksen olevan suurin syy siihen, miksi fanit käänsivät selkänsä näyttelijälle ja työtarjouksia ei enää sadellut.

- Astelin leikkaussaliin tähtinäyttelijänä ja palasin sieltä täysin tunnistamattomana, Grey kertoi Mirror-lehden haastattelussa vuonna 2012.

-  Tulen aina olemaan se näyttelijä, joka oli joskus kuuluisa, mutta jota kukaan ei enää tunnista kauneusleikkauksen takia.

"Ihmettelin, mitä uralleni tapahtui"

Grey leikkautti nenänsä ensimmäisen kerran vuonna 1989, ja kävi leikkauspöydällä vielä toistamiseen pari vuotta myöhemmin. Näyttelijän muodonmuutosta seurattiin tuolloin amerikkalaislehdistössä tarkasti ja Grey sai paljon kritiikkiä päätöksestään lähteä korjauttamaan ulkonäköään.

Dirty Dancingin jälkeen Grey on nähty pikkurooleissa lukuisissa tv-sarjoiss ja elokuvissa, mutta Dirty Dancingin kaltaista menestystä Greyn uralle ei ole toistamiseen tullut.

- Nykyään lasken nenästäni leikkiä, sillä leikkaus oli täysi fiasko. Vietin vuosia ihmetellen, mitä uralleni tapahtui, ja on uskomatonta, kuinka paljon yksi leikkaus voi aiheuttaa kohua, Grey kertoi Washington Postin haastatteluissa muutama vuosi sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. 6

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    7. 7

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    10. 10

      19-vuotiaan teinin treffit saivat lapsellisen lopun – tytön "väijymispilasta" valtava nettihitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. Näytä lisää