Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Suomen seksikkäin nainen jäi kolmatta kertaa alle köyhyysrajan

Verot 2013
Vuoden 2012 Miss Suomen Sara Chafakin tulot moninkertaistuivat, mutta silti hän jäi alle köyhyysrajan.
Ilta-Sanomien kesäkuussa järjestämässä kisassa Suomen seksikkäimmäksi naiseksi valittu Sara Chafak ansaitsi vuonna 2013 melko niukasti.

Vuoden 2012 Miss Suomen tulot olivat viime vuonna 12 378 euroa, eli hän jäi alle köyhyysrajan, joka on 13 990 euroa.

Siitä huolimatta Chafakin tulot nousivat edellisvuodesta lähes nelinkertaisesti, sillä vuonna 2012 hän tienasi 3 596 euroa.

Sara on tienannut nyt kolme vuotta peräkkäin alle köyhyysrajan.

Vuoden 2013 verotietojen mukaan Sara saa veronpalautusta 1 341 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  8. 8

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. Näytä lisää