Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Aseistautuneet poliisit piirittivät Aku Hirviniemeä ja Janne Katajaa

Haastattelu
Näyttelijä Aku Hirviniemelle on sattunut ja tapahtunut. Hän kertoi hauskoja ja todellisia poliisimuistoja perjantain Hjallis-ohjelmassa.
Ensimmäinen kiteytyy Aku Hirviniemeen ja hänen näyttelijäystäväänsä Janne Katajaan, jotka päättivät hankkia rahaa esiintymällä taikureina.

- Päätettiin tehdä näkymätöntä teatteria. Ei oltu silloin televisiosta tuttuja. Olimme matkalla Kotkaan ja esittäydyimme kahtena venäläisenä. Puhuimme siansaksavenäjää ja meidän peräämme soitettiin poliisit, että kaksi kaveria on kovissa kamoissa ja ne kannattaisi pysäyttää.

- Saimme selvitettyä tilanteen poliisien kanssa, Aku Hirviniemi nauroi ja Hjallis hekotti tarinalle vieressä ihan herkeämättä.

Toinen poliisiepisodi sattui Riihimäellä, jossa hotelli Linneassa yöpyi Toyotan väkeä seminaarissa. Heille oli tilattu ohjelmaksi Riihimäen sightseeing, jonka vetivät Janne ja Aku.

Janne oli bussiopas ja retki päättyi siihen, että Aku syöksyi paikallisesta Osuuspankista ulos aseistettuna ja kappasi leikisti bussin.

- Tämä oli aikaa ennen kouluampumisia ja muita kauheita juttuja, joten uskalsimme tehdä tämän. Oli se hyvän maun rajoissa.

Aku kampesi bussiin, jossa oli muun muassa palkattuja viuhahtelijoita. Tilanne päättyi kaappaajan italialaiseen aariaan.

Sitten alkoi tapahtua.

- Istuin bussissa, kun siniset valot alkoivat vilkkua. Mietin, että jokin isompi operaatio on täällä. Pikkupoika oli soittanut poliisille riihimäkeläisen bussin kaappauksesta, juuri niin kuin olisi pitänytkin.

- Kuultiin myöhemmin, että Malmilla oli käynnistetty poliisihelikopteri. Bussin ympärillä oli miehiä kivääreissä ja bussin sisään tuli komisario. Janne piti käsiä ylhäällä ja sanoi: Tämä on huumoria, tämä on huumoria.

- Itse istuin bussissa ja olin piilottanut aseet. Toyotan ihmiset hihittelivät ympärillä.

Sightseeing sai kiitosta autenttisuudesta. Seuraavana päivänä Linnean aamiaisella seminaariporukka sai tietää asioiden todellisen tolan, kun iltapäivälehdet kirjoittivat suuresta poliisioperaatiosta Riihimäellä.

- Kyllä siitä joku pikku sakko rapsahti, Aku Hirviniemi kertoi Hjallikselle.

Edit: Otsikkoa muutettu klo 22.56

Lue myös, kuinka 16-vuotias Aku Hirviniemi rakastui 20-vuotiaaseen Niinaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    7. 7

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Ohjaajalegendalta raju paljastus aikansa kohuelokuvasta – raiskauskohtaus tehtiin ilman nuoren naistähden suostumusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää