Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Yllätysvierailu Suomessa! Mika Häkkisen Marketa-rakas upeana vartalonmyötäisessä asussa

katso kuvat
Mika Häkkinen ja upea Marketa Remesova vierailivat yrittäjägaalassa Helsingissä
Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen ja puolisonsa Marketa Remesova ovat parhaillaan harvinaisella, muutaman päivän yhteisvierailulla Suomessa.

Näyttävä pari esiintyi eilen Entrepreneur of the Year 2014 -juhlagaalassa Suomen Kansallisoopperassa.

Pari sädehti punaisella matolla tummissa puvuissaan. Marketa oli pukeutunut Blumarinen syvään uurrettuun mustaan iltapukuun. Täydellisesti istuneessa leningissä oli tyylikkäät kultaiset kirjailut, joiden teema jatkui läpikuultavissa hihoissa.

Marketa on aiemmin totuttu näkemään vaaleammissa hiuksissa, mutta nyt hän on värjännyt hiuksiaan hieman tummemmiksi. Uusi look sopii naiselle täydellisesti.

Kansainvälinen ja karismaattinen pariskunta oli juhlan itseoikeutettuja vieraita, koska Mika Häkkinen oli kilpailun tuomariston jäsen. Maailmalla tunnettu ja arvostettu F1-vaikuttaja tuli mielellään pyörähtämään suomalaiseen juhlahumuun.

- Nyt on taloudessa haastavat ajat, joten haluan myös omalta osaltani kannustaa suomalaisia yrittäjiä. Elämässä on hyvä olla haasteita. Yrittäjänä tulee matkan varrella onnistumisia, mutta välillä myös alamäkiä. Se on normaalia, ja kuuluu elämään. Haluan täällä luoda uskoa ja tsemppiä suomalaisten yritysten menestymiseen, Häkkinen kertoi Ilta-Sanomille.

Kansainvälisen tuulahdukseen Suomeen tuonut näyttävä ja hyväntuulinen pariskunta saapui Suomen Kansallisoopperan yrittäjägaalaan iloisella juhlamielellä kiireisestä aikatauluista
huolimatta. Mika Häkkisen tarkasti kellotettuun kalenteriin on varattu aikaa myös lomailuun.

- Meillä oli juuri hiljattain hyvä syysloma lasteni kanssa. Minun kalenteri on rakennuttu siten, että kun lapsillani on lomaa, silloin minullakin on lomaa, rento ja silminnähden puolisonsa seurasta nauttinut Häkkinen kertoi.

Lue Mika Häkkisen ja Marketa Remesovan koko haastattelu huomisesta lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    8. 8

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää