Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Matti Rönkä: Sosiaalisessa mediassa paljon uutisankkureiden kunnianloukkaustapauksia

IS kirjoitti eilen, millaista palautetta ulkonäöstään uutisankkurit Piia Pasanen, Kirsi Alm-Siira ja Matti Rönkä ovat saaneet.
Uutisankkureiden saama palaute ei aina jää vain yhteen tai pariin viestiin, vaan joskus siitä tulee piinaavaa. Tämän tietää Ylen uutisankkuri Matti Rönkä, joka parikymmentä vuotta päällikkötehtävissä työskennellessään sai tietoonsa useita tapauksia.

- Näissä parissa tapauksessa kyseessä oli todellinen uhkailu tai jatkuva piinaaminen, joka koettiin ahdistavaksi. Se lipui jopa rikolliseen häirintään, Rönkä muistelee toimittajien kokemaa häirintää.

Kun tilanne on tarpeeksi vakava, ryhtyy asiaa Ylessä hoitamaan turvallisuuspäällikkö. Useimmiten pelkkä huomautus tehoaa, ja viestittelijä lopettaa piinaamisen.

-
Ääritapaukset veimme poliisille. Maailmalla on tapauksia, jotka ovat edenneet jopa kirjepommien lähettelyyn, joten asioihin on hyvä puuttua ajoissa. Häiriköitä kohtaavat myös politiikassa sekä muissa julkisissa töissä työskentelevät.

Ylessä palautteesta kannustetaan puhumaan, jos se vähänkään mietityttää.

- Naiset saattavat saada seksististä palautetta, josta puhuminen ei tietenkään ole aina helppoa, hän ymmärtää.

Röngän mukaan esimiesten ja kollegojen on helppo sanoa, ettei palautteesta kannata välittää.

- Se on sama kuin sanoisi koulukiusatulle, että älä välitä. Nykyisessä sosiaalisen median maailmassa kunnianloukkaustapauksia on huomattavasti enemmän kuin mitä niihin puututaan. Ennen asiat ehkä sanottiin kotona, nyt vuodatetaan törkeällä tyylillä keskustelupalstoille, hän harmittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. 6

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    7. 7

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    8. 8

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. Näytä lisää