Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Sairauskohtauksesta toipuva Antti Litja: ”Selvisin säikähdyksellä”

Mielensäpahoittaja
Näyttelijä Antti Litja iloitsee Mielensäpahoittaja-elokuvan menestyksestä ja toipuu sairauskohtauksestaan kotona.
Syyskuussa vakavan sairauskohtauksen saanut näyttelijä Antti Litja, 76, toipuu hyvää vauhtia kotonaan. Toimettomana mies ei kuitenkaan ole, sillä hän lukee jo ensi vuoden produktioiden tekstejä.

- Olosuhteisiin nähden voin hyvin. Nyt voisin sanoa, että selvisin sairauskohtauksesta säikähdyksellä, Litja kertoo Ilta-Sanomille.

Yli 50 vuotta näyttelijän työtä tehnyt Litja kertoi Ilta-Sanomille sairauskohtauksestaan syyskuussa ja paljasti saaneensa verenkiertohäiriön näköhermon puolelle.

- Sanat alkoivat hyppiä silmissäni, eikä olo ollut hyvä. Hakeuduin sairaalahoitoon, Litja kertoi IS:lle.

Lääkäri antoi miehelle pitkän sairausloman ja Litja kertookin noudattavansa tarkoin lääkärin antamia ohjeita, eikä yritäkään astua pitkään aikaan näyttämölle.

Sairauskohtauksen takia Kansallisteatteri joutui siirtämään Litjan tähdittämän Mielensäpahoittaja-näytelmän ensi-iltaa ensi syksyyn.

Elokuvateattereissa pyörivä Mielensäpahoittaja-elokuva on ollut jättimenestys; sen on nähnyt jo yli 400 000 katsojaa.

- Olen ollut yli 40 elokuvassa ja Risto Jarvan komediat ovat olleet yhtä suosittuja. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miksi suomalaiset nyt tykkäävät tästä elokuvasta.

- Tapasin aikoja sitten Museokadun puiston penkillä kirjailija Kari Hotakaisen kanssa istuneen Mielensäpahoittajan kirjoittaneen Tuomas Kyrön. Tuolloin Tuomas sanoi, että näytelmää on esitetty ainakin 20 eri teatterissa, joten ei tämä mikään uusi juttu ole. Minunkin roolissa on siis ollut monia muita näyttelijöitä, Litja naurahtaa.

Legendaarinen Litja on pirteänoloinen ja huomauttaa, etteivät sanat ole hyppineet silmissä enää pitkään aikaan.

- Ensi vuonna on tulossa monologeja, joten tekstejä on pakko nyt opetella. Suoritan nyt niin sanottua itseopiskelua ja ensi vuonna olisi tarkoitus mennä lavalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää