Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Vaitonaisen Kaarle Kustaan toive illanvietosta Suomessa: ”Rento ja lupsakka tilaisuus”

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa päätti vierailunsa Suomessa Vantaalla pidettyyn cocktailtilaisuuteen.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa saapui Suomeen keskiviikkona suurehkon delegaationsa kanssa.

Kaksi päivää kestänyt vierailu päättyi perjantaina Vantaalle cocktailtilaisuuteen. Kuningas saapui paikalle linja-autolla seurueen muiden jäsenten kanssa.

Ensimmäisenä bussista tuli ulos hiljainen kuningas. Kaarle Kustaa käveli vaitonaisena Kuninkaan Lohet -ravintolaan, eikä vastannut median kysymyksiin. Kuningas on pitänyt muutoinkin matalaa profiilia vierailunsa ajan.

Suomessa ollessaan Kaarle Kustaa yöpyi Helsingissä hotelli Havenissa, missä myös kruununprinsessa Victoria yöpyi miehensä Danielin kanssa parin vieraillessa Suomessa edellisen kerran.

Henkilökunta ei tiennyt

Tilausravintolan toimitusjohtaja Veijo Kantasen mukaan noin 30-henkinen delegaatio koostui suomalaisista ja ruotsalaisista teknologia-alan vaikuttajista. Seurue saapui paikalle iltapäivällä ennen kello viittä. Kuninkaan oli tarkoitus viipyä paikalla noin tunnin ajan ja suunnata paikalta suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle.

- Kyllä tämä oli ihan mieletön kunnia älyttömän hieno homma, Kantanen totesi ennen tilaisuuden alkua.

Henkilökunta sai tiedon vierailusta vasta alkuviikosta, jotta tilaisuus pysyisi mahdollisimman kauan salaisuutena.

Kuninkaan seurue sai juodakseen eteläranskalaisia viinejä ja olutta.

Cocktailpaloiksi oli valikoitunut savuporotartaletti ja poromoussea, savustettua peuraa ja karpalohilloketta, kuningasraputerriiniä ja kampasimpukkakreemiä, pinaattiparmesaanipiirasta ja blinejä sekä siian mätiä.

- Olivat toivoneet rennon ja lupsakan tilaisuuden, jossa ei ole lainkaan jäykkyyttä, hovimestari Sinikka Orava kertoi.

Kuninkaan oli tarkoitus poistua seurueineen tilaisuuden jälkeen lentokentälle ja kohti Ruotsia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    8. 8

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää