Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaiset alasti vertailussa sokkotreffeillä - katso kohutun uutuussarjan traileri

uutuussarja
Suomalaiset rohkeat sinkut sokkotreffeillä täysin alastomina. Katso miten sujuu ensimmäinen alaston kohtaaminen paratiisisaaren hiekkarannalla.
Aatami etsii Eevaa -ohjelmaan on valittu ihmisiä, joiden on ajateltu sopivan erityisen hyvin toisilleen. Kahdeksassa jaksossa seurataan, mitä tapahtuu, kun rohkeat sinkut jättävät vaatteensa ja ennakkoluulonsa kotiin löytääkseen Sen Oikean paratiisisaaren satumaisista maisemista, ilman mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä, Nelosen tiedotteessa kuvaillaan sarjaa.

Jokaisessa jaksossa koetaan myös dramaattinen käänne, kun treffikumppanien yllätykseksi saarelle saapuu vertailuun myös alaston kilpakosija. Treffien lopussa Aatamin tai Eevan on tehtävä vaikea päätös ja valittava kosijoista se, jonka kanssa haluaa vielä jatkaa tutustumista.

Viimeisillä treffeillä pari kohtaa toisensa ensimmäistä kertaa vaatteet päällä. Silloin selviää, jatkuuko heidän matkansa yhdessä vai erikseen.

Ohjelman juontaa Noora Hautakangas, ja se perustuu maailmalla suuren suosion saaneeseen hollantilaiseen formaattiin Adam Looking for Eve. Ohjelmaan haki mukaan satoja ihmisiä, mikä kertoo lukuisien sinkkujen kaipuusta kohdata toinen ihminen aidosti vailla ulkoisten seikkojen luomia ennakkoluuloja.

Ota kantaa

Aiotko seurata alastomia sokkotreffejä televisiosta?

Kyllä 46% Ei 54%
Ääniä yhteensä 17271

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    8. 8

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    9. 9

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    10. 10

      Bengt Holmström paljasti Nobel-luennossaan: Nämä sattumat Suomessa johtivat menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. Näytä lisää