Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko vielä Maajussien hurmuri-Apen? - Näin hänelle kävi

TV-LEHTI
On kaksi asiaa, joihin suomalaiset eivät kyllästy: maaseudun lumovoima ja lemmen kutsuhuuto.
Muistatko vielä nämä värikkäät hahmot Maajussille morsian -ohjelman menneiltä kausilta? Tv-lehti selvitti muutaman ikimuistoisen maajussin kuulumiset.

Lähes kaikki kaudet juontanut Miia Nuutila muistelee maajusseja samalla kun uuden, kahdeksannen kauden jaksoja kuvataan täyttä häkää.

1. kausi: Harri löysi tosirakkauden

Ensimmäisellä Maajussien kaudella vuonna 2006 kaikki oli koskemattoman uutta ja ihmeellistä. Sen huomasivat myös kauden jussit, jotka yllättyivät kirjeiden suuresta määrästä. Yksi heistä, Harri Ojala, sai myös yllättyä kohdatessaan oikeasti Sen Oikeansa, Susannan. Suhteessa edettiin tulisesti: Susanna muutti Harrin sikafarmille jo ennen kuin kuvaukset päättyivät, ja kosintakin hoidettiin kameroiden ääressä. Uusperheen Sanni-tytär syntyi vuonna 2008.

Miia Nuutila muistelee: – Kyseessä oli historiallinen Maajussi-rakkaus, jossa jokainen pala loksahti kohdilleen. Vieläkin huvittaa Harrin huoahdus: – Käet ihan tärisee!?. Koko kausi oli sensaatiomaisen suosittu, sitä ihasteltiin ja kauhisteltiin. Itsellenikin se on ikimuistoisin, vaikken vielä toiminutkaan juontajana.

Mitä kuuluu Harrille nyt?: Ikuista ei onnellisinkaan onni ollut, sillä parin avioerosta uutisoitiin äskettäin. Sikansa Harri möi jo vuonna 2007.

2. kausi: Teija hätkähdytti

Kakkoskaudella mukaan saatiin jo nainenkin - ja millainen nainen! Katsojille jäi lähtemättömästi mieleen rempseä Teija Särkelä, joka myöhemminkin hätkähdytti lausahduksillaan. Milloin hän totesi ohjelman olleen vain keino saada julkisuutta hevostilalleen, milloin hän kertoi asuvansa kummitustalossa, milloin totesi, että ohjelman kautta innostuneita miehiä roikkui puhelinlangoilla riesaksi asti. Miestä ei itse Maajusseista löytynyt, vaikka kosiokaksikko Aki ja Timo parhaansa yrittikin.

Miia Nuutila muistelee: – Teija on vahva ja kaunis nainen. Itseäni harmitti, ettei Teija kohdannut kolahtavaa tyyppiä. Hän aina sanoi, että tietää kyllä heti, jos oikealta tuntuu. Olihan se pettymys, ettei ohjelman aikana tuntunut.

Mitä kuuluu Teijalle nyt?: Elelee hevostilallaan Virpiniemessä, ja parisuhdestatus on vahva ”ehkä”.

3. kausi: Naiset tappelivat hurmuri-Apesta

Kolmannella kaudella ääniharavan paikkaa piti 317 kirjettä kahminut Jarkko Lilja, joka kuitenkin löysi kumppanin ennen kuvauksia ja jätti ohjelman. Moni muistaakin paremmin ”hurmuri-Apen”, Ari Hakkaraisen, josta naiset aivan tappelivat. Ohjelman aikana liekki syttyi mikkeliläiseen Riinaan. Kilpapari Tanja tuskastui Riinan hehkutukseen ja pian käsillä oli ilmiriita. Todellisen roihun kohteen Ape löysi kuitenkin vasta ohjelman jälkeen - omasta ystäväpiiristään.

Miia Nuutila muistelee: – Ape oli sellainen vilkkusilmä sikafarmari, josta naiset pitivät. Mieleeni jäivät kaudelta myös joukon 19-vuotias kuopus Jussi Jukkola, jonka koko perhe oli mukana poikkeuksellisen vahvasti, sekä poromies Aslak Niittyvuopio, kaikkein pohjoisin maajussi. Hänet juuri tapasinkin elokuvan Napapiirin sankarit 2 puitteissa.

Mitä kuuluu Apelle nyt?: Ape elää onnellista parisuhde-elämää ja hoitaa possujaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    7. 7

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    8. 8

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    9. 9

      3 helppoa tapaa pudottaa painoa ilman dieettiä

    10. 10

      Lumivyöryn hautaamaan hotelliin loukkuun 58 tunniksi jäänyt Giorgia, 22, selvisi hengissä syömällä jäätä – ”Kaikki luhistui ympärilläni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää