Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Salkkarit-tähti paljastaa: Tämän takia katosin julkisuudesta 12 vuotta sitten

minne katosit?
Tarja Omenainen muistetaan Salattujen elämien Hanna Salinina. Yllättäen suosikkinäyttelijä päätti jättää sarjan ja poistua julkisuudesta. Nyt hän pyrkii eduskuntaan.
Vuonna 2002 Salatut elämät -sarjassa nähtiin suosikkihahmo Hanna Salinin kuolevan. Näyttelijä Tarja Omenainen, 49, halusi lopettaa roolinsa ja sen jälkeen häntä ei ole nähty näyttelijänä.

– Olin miettinyt jonkin aikaa lähtöäni Salkkareista. Sarjaa oli kiva tehdä, mutta siihen liittyi julkisuutta, joka alkoi tuntua liian väsyttävältä. Aika oli kypsä, kun aloin odottaa esikoistani, Tarja Omenainen muistelee IS:n haastattelussa.

Siinä vaiheessa Tarja ei tiennyt, että hän luopuu kokonaan näyttelemisestä - eikä edes kaipaa sitä.

– En ole enää sama ihminen kuin Salkkareiden aikaan, jolloin olin varmasti vaikeasti lähestyttävä, Tarja miettii, mutta ei hän vieläkään nauti itseensä kohdistuvasta huomiosta.

Näyttelemisen Tarja lopetti kokonaan. Oliko ratkaisu vaikea?

– Ei yhtään, olin Salkkareiden jälkeen niin väsähtänyt. Tunsin olevani pelkkä tyhjä kuori. Kun katson lapsiani, voin sanoa, että ratkaisu todella kannatti. Olen voinut antaa heille aikaani.

Freenäyttelijänä Tarja ei olisi voinut olettaa, että kaikki työt ovat lähellä. Pienten lasten äidille reissaaminen olisi ollut mahdotonta.

– En todellakaan tunne haikeutta. Minulla ei ole enää pakottavaa tarvetta näyttelemiseen. Voi johtua siitä, etten ole koskaan ajatellut olevani yhden työn ihminen.

Nykyään Tarja työskentelee toimittajana. Hän myös kuvaa nykyisessä työssään, mikä on avannut hänelle uuden tavan toteuttaa luovuutta.

– Saatan lähteä neljältä kesäyönä kuvaamaan Enäjärvelle. Löydän luonnosta kuvatessani asioita, joita en muuten huomaisi, Tarja innostuu kertomaan.

Tarjalle on ehdoteltu näyttelyä valokuvista, minkä hän mainitsee hiukan kainostellen.

– Ei siitä kannata vielä kertoa, hän toppuuttelee.

Kalevalan päivänä Tarja täyttää 50. Pian sen jälkeen hänellä saattaa alkaa uusi elämänvaihe, sillä hän on Uudenmaan piirissä vihreiden kansanedustajaehdokkaana.

– Mietin asiaa pitkään. Kun työnantajani antoi siunauksen ehdokkuudelleni, ajattelin, että katsotaan tämäkin kortti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    9. 9

      Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

    10. 10

      Ravintola Vuoksenvahti avattiin normaalisti – kolmoissurman aikana 160 asiakasta sisätiloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää