Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Tältäkö Monacon kaksoset näyttävät? Katso asiantuntijan laatimat kuvat

Oikeuslääketieteellinen taiteilija hahmotteli, miltä Monacon tuoreet pikkukuninkaalliset tulisivat näyttämään.

MONACOSSA oli viime viikolla aiheitta riemuun, sillä Monacon ruhtinaspari sai perheenlisäystä 10. joulukuuta.

Ruhtinas Albert ja ruhtinatar Charlene saivat kaksoset, tytön ja pojan, joiden nimiksi tulivat Gabriella Thérèse Marie ja Jacques Honore Rainiér. Vaikka Jacques syntyi siskoaan myöhemmin, hän on isänsä jälkeen heti seuraavana kruunuperimisjärjestyksessä.

Pienet kuninkaalliset kaksoset tulevat Monacon hovin ilmoituksen mukaan tekemään ensimmäisen virallisen julkisen esiintymisensä tammikuun 7. päivänä 2015.

Yhdysvaltalainen rikostekniikassa vaikuttava oikeuslääketieteellinen taiteilija Joe Mullins hahmotteli, miltä tuoreet pikkukuninkaalliset tulisivat näyttämään. Taiteilija Mullins käytti hyväkseen ruhtinasparin valokuvia ja hahmotteli tietotekniikan avulla pikkukaksosten tulevaa ulkonäköä.

Hahmotelmissa kaksoset ovat arviolta reilun viiden vuoden ikäisiä. Isosisko Cabriellalla on vaaleat hiukset kuten äidillään Charlenella, samoin kasvojen malli on samanlainen kuten suu ja nenäkin. Myös Jacques näyttää hieman äidiltään, mutta hahmotelmassa on isä-Albertin korkea otsa ja leuka.

Monacossa järjestettiin hiljattain ruhtinasperheelle pienimuotoinen jumalanpalvelus kaksosten syntymän kunniaksi. Ruhtinatar Charlene on pian valmistautumassa lähtemään sairaalasta kotiin pienten kaksostensa kanssa, kertoi Daily Mail maanantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

  6. 6

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  7. 7

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  8. 8

    AFP: Lentokone kadonnut Pakistanissa – kyydissä 37 matkustajaa

  9. 9

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  10. 10

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

  6. Näytä lisää