Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Charlenen ensimmäinen haastattelu äitinä: ”Olen täysin rakastunut heihin”

Monacon ruhtinatar Charlene antoi ensimmäisen haastattelunsa lastensa syntymän jälkeen.
Monacon hovi sai viime viikolla kaksi uutta jäsentä, kun ruhtinatar Charlene synnytti kaksoset. Tyttö ja poika syntyivät kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta voivat äitinsä mukaan hyvin.

– He ovat hyvin eloisia, kauniita ja herttaisia. Olen täysin rakastunut heihin, tuore äiti kuvaili tunteitaan Paris Match -lehden haastattelussa.

Ruhtinatar antoi ensimmäisen haastattelunsa lastensa syntymän jälkeen. Äidin mukaan lapset Gabriella Thérèse Marie ja Jacques Honoré Rainier ovat edelleen sairaalassa, eikä toistaiseksi ole varmaa, kotiutuvatko he ennen joulua.

– Se riippuu lapsista. He ovat nyt pomoja, 36-vuotias Charlene kertoi.

Ruhtinatar kertoi yhteisen ajan olevan taianomaista. Jälkimmäisenä kaksosista syntynyt Jacques tulee perimään isänsä kruunun tulevaisuudessa.

Charlenen mukaan perhe elää kuitenkin vahvasti nykyhetkessä ja elämä menee pienokaisten ehdoilla. Lapset syntyivät keisarinleikkauksella. Tuore äiti helpottui kuullessaan lastensa ensimmäiset äänet.

– Tunne oli ylitsevuotavainen ja olin helpottunut, Charlene kuvaili.

Tuore äitiys ja sen mukanaan tuomat uudet tunnetilat tulivat Charlenelle yllätyksenä. Hän kertoi löytäneensä itsestään uusia puolia.

– Vahva suojeluvaisto heräsi samalla hetkellä, kun he syntyivät. Vahva side yhdistää meitä ja he ovat prioriteettini ja vastuullani seuraavat vuodet, Charlene kertoi.

Ruhtinas Albert on vieraillut lastensa luona päivittäin sairaalassa. Albert myös ilmoitti lasten syntymästä appivanhemmilleen Etelä-Afrikkaan.

– Hän soitti meille itse ja kertoi kaikki yksityiskohdat: lasten nimet, painot ja kertoi Charlenen voivan hyvin, Charlenen isä Mike kertoi eteläafrikkalaisen ENCA-kanavan uutisissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    6. 6

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    9. 9

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    6. Näytä lisää