Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Hannes Hynönen, 101, fanipostista: ”Naisten kirjeissä osoitteet mukana”

IS uutisoi maanantaina Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla hurmanneen sotaveteraani Hannes Hynösen saaneen perati 1 097 joulukorttia eri puolilta Suomea. 101-vuotias Hynönen asuu Mikkelissä.

Joulukortteja ja kirjeitä sataa niin miehiltä kuin naisiltakin, mutta erona niissä on se, että naisten kirjeissä on lähettäjän osoite mukana.

– Tässähän voisi saada kirjekavereita. En osaa sanoa, vastaanko, sillä kirjoittamiseni on aika huonoa. Muutamia olen pistänyt talteen, kunhan tästä joulusta ensin selviää, Hynönen sanoo.

Huomio hämmentää Hynöstä. Hän toteaa kertoneensa haastatteluissa vain muutamia mietteitään elämästä, mutta ihmiset ovat saaneet niistä paljon.

– Tämä on ollut aika lailla mielenkiintoista aikaa. Puhun täysin kansakoulupohjalta, mutta se on elämänkokemus, josta minä tiedän ja puhun. Elämä on minua kouluttanut. Olen tavattoman tyytyväinen, hän kiittelee.

Valtava korttilähetys toimitettiin Hannes Hynöselle kotiin. Lähetystä saapui luovuttamaan Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander.

– Hanneksen persoona on niin positiivinen ja iloinen. Halusimme olla auttamassa sitä, että ihmiset voivat lähettää hänelle kortteja. En tiedä, millä perusteella tällainen tempaus tehtäisiin enää toiste, Mikander sanoi IS:lle maanantaina.

Valtaisa ihailu ja sotaveteraanin muistaminen hämmentää Hynöstä.

– Se on vähän outoa. Mutta minä elän päivän kerrallaan ihmisten mukana. On hyvä, että olen terve ja pystyn keskustelemaan. Se on kaikkein tärkeintä, tammikuussa 102-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Hynönen sanoi maanantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  6. 6

    Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

  7. 7

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  8. 8

    Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

  9. 9

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  10. 10

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  10. 10

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  6. Näytä lisää