Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Vesa-Matti Loiri kertoo, miten valitsi vieraansa

Vesa-Matti Loirin tammikuussa alkava keskusteluohjelma on taiteilijan tv-testamentti suomalaisille.
Vesa-Matti Loiri myöntää, että kun hänelle ehdotettiin omaa keskusteluohjelmaa, se tuntui ensin rajulta – kuinka hän oikein jaksaisi?

– Sitten ajattelin, että pääsenpähän juttelemaan syvemmin arvostamieni ihmisten kanssa. Sain itse päättää, ketä ohjelmaani pyydän.

Loirinuotiolla alkaa Nelosella 4. tammikuuta, samana päivänä, kun Loiri täyttää 70 vuotta. Hän ei aio juhlia merkkipäiväänsä, vaan ohjelma on hänen lahjansa ja testamenttinsa suomalaisille.

Ohjelmaa kuvattiin koko syyskuu Loirin rakkaalla Lapin majalla Ivalossa. Kuvaustahti oli kiivas, vapaapäiviä oli vain pari ja vieraat vaihtuivat lennosta, kirjaimellisesti: kun uusi vieras lensi paikalle, samalla koneella poistui edellinen.

– Vieraslista muotoutui sen mukaan, että tiesin näiden kanssa juttua riittävän. Lisäksi siellä oli muutama, joihin halusin tutustua eli Jarkko Nieminen, Michael Monroe ja Aku Hirviniemi.

Loiri yllättyy, kun hänelle huomauttaa kovin miesvoittoisesta vieraslistasta: 22 vieraan joukossa on vain kolme naista – Armi Toivanen, Lenita Airisto ja Hannele Lauri.

– Enpä tullut ajatelleeksikaan tuota, minähän arvostan naisia valtavasti! Armiin tutustuin kesällä Kaurismäen leffan kuvauksissa. Lenita ja Hannele, he ovat rakkaita ihmisiä, joiden kanssa minulla on pitkä historia. Jos Marjatta Raita olisi vielä elossa, hän olisi ilman muuta ollut myös vieraanani.

Yksi Loirin vieraista oli Teemu Selänne, joka lensi varta vasten Loirinuotiolla-kuvauksiin Anaheimista, Yhdysvalloista. Kun ohjelma oli purkissa, miehet keksivät lähteä kylille katsastamaan paikallista menoa ja Loiri vei vieraansa karaokeravintolaan.

– Olen tuntenut Teemun jo Jokerien ajoilta, hän on intohimoinen karaokelaulaja.

Kaiken lisäksi miehet törmäsivät vielä ravintolan edessä Anneli Saaristoon ja vinkkasivat hänetkin mukaan laulamaan. Sana huikeasta kolmikosta kiiri nopeasti paikallisten keskuudessa, ja yleisömenestys oli taattu.

– Eihän me meinattu saada Teemua lainkaan pois sieltä laulamasta, vaikka meitä muita jo väsytti ja aamulla oli edessä taas aikainen herätys, Loiri nauraa.

– Mulla on laaja tuttavapiiri Ivalossa, koska olen siellä jo 30 vuotta jo aikaani viettänyt. Sain jälkeenpäin viestejä, jossa tutut harmittelivat, kun olimme ehtineet jo lähteä.

Loirinuotiolla kuvattiin taiteilijan rakkaassa piilopaikassa Inari-järven rannalla. Lappi, Ivalo ja Inari-järvi ovat olleet vuosia Loirille henkireikä.

– Lappi on paratiisini. Olen ollut monta vuotta tammikuusta huhti-toukokuun taitteeseen Thaimaassa, koska en enää tykkää olla kylmässä ja liikkumiseni on vaikeaa, mutta Lappi on aina ollut intohimoni. Rakastan kalastamista, uistelua nollanopeudella, sellaista zeniläistä hommaa uskomattomissa maisemissa Inari-järvellä, Loiri tunnelmoi.

Viime kesinä Loiri on viihtynyt Lapissa aina juhannusta edeltävältä viikolta syys-lokakuun taitteeseen ja kieltäytynyt siksi lukuisista keikoistakin. Viime kesänä työkiireet estivät irtioton, mutta jatkossa Loiri on päättänyt tehdä useita viikon, puolentoista matkoja piilopirtilleen vuosittain.

– Minulla on palava halu Lappiin. Olen siellä enemmän kotonani kuin missään muualla. Se on se hiljaisuuden ääni. Sanotaan, että Suomen kiireraja menee Rovaniemellä, mutta on se vielä ihan toista tuolla Ivalon korkeuksilla. Siellä nautin olostani ja ei-tekemisestä. Siellä syntyy ideoita ja tekstejä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  5. 5

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  6. 6

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Alusvaate- ja uikkarikampanja ilman kuvankäsittelyä! Tavallisia tyttöjä, joiden vartaloita ei ole muokattu

  9. 9

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  10. 10

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  8. 8

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  9. 9

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  5. 5

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  6. Näytä lisää