Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Veteraanikansanedustajan yllätysero: ”Minulla ei ole siihen mitään sanottavaa”

Kansanedustaja Pertti Salolaisen (kok) naisystävä Niina Koski on kertonut parin seurustelun lopettamisesta Facebookissa.
Asiasta kertoi lauantaina Iltalehti. Erosta kertova päivitysteksti on marraskuun lopulta. Pertti Salolainen pysyi vaitonaisena mahdollisesta erostaan naisystävänsä kanssa. Intiassa lomalla oleva Salolainen ei halunnut lausua asiasta mitään.

– Minulla ei ole siihen yhtään sanottavaa. En kommentoi asiaa millään tavalla, Salolainen sanoi IS:lle.

Salolainen kertoi olevansa Intiassa vielä kolmisen viikkoa.

Niina Koski kertoi päivityksessään, että hän oli lopettanut kolme vuotta jatkuneen suhteen Salolaisen kanssa vuoden harkinnan jälkeen.

– Joten ei mikään hätäinen päätös. Toisaalta surullista, toisaalta toivoa täynnä. Elämä keskittyy pikkukoiraan ja kodinhoitoon työpäivien jälkeen, sekä tietty omiin harrastuksiin. Hyvinvointia parhaimmillaan tässä ja nyt, Koski kirjoitti Facebookissa.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Koskea kommentoimaan eropäätöstään. Pariskunta oli yhdessä vielä itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa.

Kipakka kirjoitus

Koski on kirjoittanut muutenkin kipakasti Facebookiin. Koski oli esimerkiksi jouluaattona laittanut Facebookiin kuvia lumiselta kotipihaltaan. Salolainen kommentoi kuvia ja kirjoitti menevänsä hiihtämään, kun hän palaa Intiasta.

Siihen Koski oli kommentoinut, että ”senkus menet, minä hiihtelen omia latujani” ja muistutti Salolaista, että Intian-matkan jälkeen lumet ovat jo sulaneet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  6. 6

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  6. Näytä lisää