Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Kahden peniksen mies avautuu kirjassa seksielämästään - yli 1000 kumppania

elämäkerta
Amerikkalaismiehellä on kaksi täysin toimivaa penistä.
Yhdysvalloissa asuva mies tuli vuosi sitten julkisuuteen esiintyessään Redditissä pidetyssä AMA (Ask Me Anything) -chatissa, jossa verkkopalvelun käyttäjät saivat kysyä häneltä mitä tahansa. Verkkokäyttäjien reaktiot vaihtelivat inhosta kateuteen.

Mies ei ole halunnut paljastaa henkilöllisyyttään pystyäkseen yhä elämään normaalia elämää, mutta "Double Dick Dude" -nimellä kulkeva mies pyörittää muun muassa omaa Twitter-profiilia, jossa hän julkaisee hyvin yksityiskohtaisia kuvia tuplamiehuudestaan.

Nyt Double Header: My Life With Two Penises -elämäkertakirjan julkaissut mies on antanut haastattelun musiikkilehti Rolling Stonelle.

Hän kertoo synnynnäisen erikoisuutensa olleen erityisen raskasta teininä, jolloin häntä kiusattiin julmasti. Tiettävästi maailmassa on alle sata samanlaisen ominaisuuden kanssa syntynyttä miestä.

Nykyisin biseksuaaliksi itsensä mieltävä mies laskee harrastaneensa seksiä yhteensä noin tuhannen miehen ja naisen kanssa.

Myös yhden illan juttuja harrastanut mies kertoo erikoisuudestaan usein vasta kun asiat ovat edenneet tarpeeksi pitkälle. Kumppanien reaktiot ovat vaihdelleet suuresti.

– Tytöt ovat useimmiten vaikeampia. Miehet, vaikka he mieltäisivät itsensä heteroiksi, innostuvat tästä todella, mies kertoo Rolling Stonelle.

Erityisen kipeä muisto hänelle on jäänyt naisesta, jonka kanssa hän ehti seurustella kolme kuukautta ennen kuin asiat kehittyivät intiimeiksi.

– Kerroin olevani erilainen kuin muut miehet. Hän sanoi, ettei välittäisi, mutta kun näytin hänelle penikseni, hän todellakin välitti. Hän heitti minut pihalle siltä seisomalta ja lopetti suhteen. Sen muisteleminen sattuu edelleen.

Miehen molemmat penikset toimivat normaalisti, joten seksin harrastamisessakin on useampia vaihtoehtoja kuin ”normaalissa seksissä”. Hän kertoo harrastaneensa myös seksiä useamman kumppanin kanssa samaan aikaan.

– Olen ollut muun muassa pitkässä polyamorisessa suhteessa miehen ja naisen kanssa. He olivat ensin pariskunta ja lopulta minä tulin kolmanneksi mukaan.

Ota kantaa

Mies, kadehditko kaksipeniksistä miestä?

Kyllä 13% En 54% Haluaisin elää päivän hänen housuissaan 33%
Ääniä yhteensä 30909

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    7. 7

      Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

    8. 8

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää