Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Kiistelty Ensitreffit alttarilla -ohjelma keräsi huimat katsojaluvut

uutuussarja
AVA-kanavan uutuusohjelmassa mennään naimisiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Ohjelman avausjakso keräsi 750 000 katsojaa.
AVAn mukaan Ensitreffit alttarilla oli eilisen twiitatuin tv-sisältö, #ensitreffitalttarilla-tagilla twiitattiin peräti 1300 kertaa.

Ohjelman avausjakso lähetettiin eilen samaan aikaan AVA-kanavalla sekä MTV3:lla. Kahden kanavan keskikatsojamäärä oli yhteensä 750 000. Ohjelman tavoittavuus oli 1,1 miljoonaa, johon lasketaan kaikki ohjelmaa vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoisesti seuranneet katsojat. Luvut eivät sisällä tallennuksia ja MTV:n Katsomo-palvelun katselukertoja.

– Ensitreffit alttarilla on herättänyt valtavasti keskustelua parisuhteista ja avioliitosta. Olemme iloisia siitä, että ohjelma on kiinnostanut näin laajalti! Ensitreffit alttarilla sopii erinomaisesti AVAn ohjelmistoon, haluamme kertoa aitoja tarinoita, jotka puhuttelevat suurta yleisöä. Ensi viikon jakso tulee olemaan erityisen tunteikas, kun parit vihitään ja pääsemme seuraamaan heidän yhteiseloaan. Nämä parit ovat ohjelmassa ihan tosissaan ja se näkyy, kertoo AVAn kanavapäällikkö Jaana Pasonen.

Pareilla viisi viikkoa aikaa miettiä jatkavatko liittoa

Ohjelmassa seurataan Miian ja Ollin, Pian ja Jussin sekä Violan ja Esan tarinoita. 10-osainen sarja seuraa avioituneiden parien yhteiselämää viiden viikon ajan. Parit eivät ole tavanneet toisiaan ennen häitä ja ensitreffit vietetäänkin alttarilla sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa.

Ohjelman tulevissa jaksoissa nähdään AVA-kanavan mukaan ulkomaille suuntautuva häämatka, yhteenmuutto sekä pariskuntien arkea. Viimeisessä jaksossa avioparit päättävät, haluavatko jatkaa avioliittoa vai jatkaa erilleen.

Ohjelma perustuu tanskalaiseen Married At First Sight -formaattiin, jonka toisen kauden avausjakso oli Tanskan katsotuin ohjelma viime syksynä.

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00.

Juttua korjattu klo15:52. Tietoa katsojaluvuista tarkennettu.

Ota kantaa

Katsoitko Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäisen jakson?

Kyllä 46% En 54%
Ääniä yhteensä 5052

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. Näytä lisää