Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

IS soitti suomalaisille Elviksille – yksi näytti Elvikseltä jo syntyessään!

Suomessa on yhteensä yli 300 Elvis-nimistä henkilöä. IS soitti heistä kolmelle.
Rockin kuninkaan Elvis Presleyn syntymästä on tänään tullut kuluneeksi 80 vuotta. Suomessakin Elviksen kaimoja on väestörekisterikeskuksen mukaan päälle 300 kappaletta, joista kolme kertoi nimestään Ilta-Sanomille.

Elvis Ahonen, 9, asuu perheensä kanssa Jyväskylässä. Nuoren miehen puhelimeen vastaa hänen äitinsä Kreetta Ahonen.

– Meidän ei ollut tarkoitus nimetä häntä Elvikseksi, mutta kun poika syntyi hän oli aivan Elviksen näköinen mustan pitkän hiuskiehkuransa kanssa ja kutsuimme häntä leikillämme Elvikseksi. Mielestämme nimi oli suomalaiseen suuhun sopiva ja se sai jäädä, Kreetta Ahonen kertoo.

Elvis Presleyn musiikkia Ahosen perheessä ei ole sen kummemmin kuunneltu, mutta kyllä Elvis Ahonen tietää kaimansa olleen aikoinaan suuri tähti.

Pieksämäkeläinen Elvis Press, 27, ei muista, onko hänet nimetty legendaarisen laulajan mukaan. Pressille itselleen Elvis Presley ei merkitse henkilökohtaisesti mitään.

– Kai siinä jotain sellaista oli, vaikka vanhempani eivät olleet mitään hirveitä faneja. Nimeni on kyllä aiheuttanut kommelluksia, kerran baariin mennessäni portsari ihmetteli sitä ja kerran en meinannut saada puhelinliittymää avattua. Myyjä katsoi nimeäni ja luuli minun pelleilevän ja uhkasi soittaa poliisit, Elvis Press kertoo.

Lopulta Press sai liittymän tehtyä ja myyjäkin pyyteli anteeksi, erikoisen nimen kanssa tilanteita tulee eteen melko usein.

Vantaalla asuva Elvis Santasalo, 21, tunnustautuu tavoitetuista Elviksistä ainoaksi kaimansa faniksi.

– Kyllä tiesin, että tänään on Elvis Presleyn syntymäpäivä, hän on yksi aikansa hienoimpia artisteja ja edelleenkin ikoni monelle. Nuorempana pidin paljon Elviksen musiikista ja katsoin hänen elokuviaankin. Alun perin nimekseni ei pitänyt tulla Elvis, vaan äitini käytti sitä eräänlaisena työnimenä raskaana ollessaan. Nimeni jää todella herkästi ihmisten mieleen ja olen saanut siitä pientä kuittailua peruskoulussa. En ole koskaan kuitenkaan ajatellut, että ”voi kun olisi jokin toinen nimi.” Olen kyllä hieman ylpeä omasta nimestäni, en kuitenkaan juhli Elvis Presleyn synttäreitä sen kummemmin, Elvis Santasalo kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  8. 8

    Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

  9. 9

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  10. 10

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää