Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Yle: Suomalaisräppäri syöpätaistelustaan: ”Hirvittävä vimma pysyä hengissä”

Räppäri Edorfin syöpä on levittänyt etäpesäkkeitä aivoihin ja keuhkoihin.
Yleisradio kertoo suomalaisräppäri Edorfin taistelusta syöpää vastaan. Erik "Eki" Ingebrigtsen, taiteilijanimeltään Edorf, sai joulukuussa aivoverenvuodon ja tiedon kasvainten leviämisestä keuhkoihin ja aivoihin.

Hobo News -projektissa mukana oleva Edorfin elämäninto ei ole kaikonnut. Rapin Suomenmestaruuden vuonna 2003 voittanut Edorf kertoo Ylellä tekevänsä aiempaa enemmän musiikkia ja keskittyvänsä siihen intohimoisesti. Hän kertoo voivansa hyvin.

– Näkisin, että suurin vahvuuteni on erittäin korkea taistelumieliala ja kova motivaatio tämän homman pieksämiseen. En osaa yhtään spekuloida, miten tässä tulee lopulta käymään, mutta mulla on kyllä asenne kohdillaan ja hirvittävä vimma pysyä hengissä, mies kertoo Ylelle.

Sairaudesta huolimatta Hobo Newsin tulevalta levyltä julkaistiin ensimmäinen kappale Haulikkohäät.

Taistelu sairautta vastaan

Jokuroti Recordsille levyttävä Edorf sairastui vuonna 2012.

Erikoisen säryt valvottivat Edorfia ja pahimmillaan mies nukkui vain puoli tuntia yössä. Myös räppärin kasvot alkoivat pikkuhiljaa vääntymään epäluonnolliseen asentoon. Syitä särkyihin ei meinannut löytyä.

Lopulta kova päänsärky ajoi räppärin päivystykseen, jossa kipujen syyksi löytyi viisi senttimetriä pitkä kasvain kasvoissa.

– Pääsin huvipuiston kaikkiin mahdollisiin laitteisiin: sain sädehoitoa, sytostaattihoitoa ja sitten vielä leikkaus siihen päälle, Edorf kertoo Ylelle.

Edorf toivoo selviävänsä sairaudesta.

– Tällä hetkellä ihan konkreettinen pelko on kuolema. Se leijuu minun yllä ja totta kai vaikuttaa koko ajan siihen mielentilaan myöskin, missä on, mies kertoo.

Ensimmäisenä Edorfin sairaudesta kertoi Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää