Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Heikki Lampela komeili 80-luvun alussa mallitoimiston listoilla: ”Olen ylväs kuin apassisoturi”

Asianajaja Heikki Lampela kertoo Sunnuntai-liitteessä itsetuntonsa tarinan.
Suomen tunnetuimpien asianajajien joukkoon lukeutuva Heikki Lampela sanoo, että hänellä on aina ollut ylikorostuneen voimakas itsetunto.

– Kun kävelin nuorena hiekkatiellä kädet taskussa, minulla oli vahva ja voimakas tunne. Itsetuntoni ei ole koskaan ollut saavutuksista riippuvainen, vaan luonnostaan vahva. Minulla on vieläkin kaikkivoipaisuuden tunne. Kaikki asiat ovat järjestelykysymyksiä.

Lampela on niin järjestelmällinen, että hän antaa kahden tunnin haastattelun seisten. Hän kävelee työhuoneensa lattiaa edestakaisin ja puhuu. Käveleminen auttaa häntä oivaltamaan.

Lampelan mukaan elämä on helppoa, jos ei tee asioista monimutkaisia.

– Olen sellainen ihminen, että minulla ei ole ongelmia. Teen aina parhaani. Jos esimerkiksi parisuhde menee poikki, en koe sitä ongelmaksi. Se on asian luonnollinen järjestys. Suhde elää aikansa. Suhde alkaa ja päättyy. Se on ihan normaalia elämää.

– Tai jos auto jää korpitaipaleelle, mikä ongelma se on? Tilaan taksin paikalle tai liftaan seuraavaan autoon. Se voi olla jopa kivaa vaihtelua.

Mistä Heikki Lampelan luottamus elämään kumpuaa?

Lapsuus ja nuoruus: Kuuliainen enkelipoika

”Asuin ensimmäiset kymmenen vuotta Helsingissä Fredrikinkadulla. Minulla on kaksi biologista sisarusta ja kaksi ei-biologista. Äitini on hyväsydäminen. Hän otti meille kaksi tuttavan lasta, jotka olisivat muuten joutuneet lastenkotiin. Lapsena toin kotiin nälissään hytiseviä puliukkoja, joihin olin tutustunut kadulla. Auttamisesta tuli hyvä mieli. Halusin auttaa heitä, koska he olivat kärsineen oloisia ja selvästi avun tarpeessa. Monet heistä olivat varmaan liian herkkiä kovaan maailmaan. Äiti keitti heille puuroa. Äidin mielestä oli ihan ok, että halusin auttaa alkoholisteja. Äiti sanoi, että hänellä on enkelipoika.”

 

Äiti sanoi, että hänellä on enkelipoika.

”Maailmassa ei olisi ongelmia, jos kaikki auttaisivat toisiaan. Yleensä ongelmat lähtevät siitä, että ihminen kokee, että häntä ei rakasteta. Olin rakastettu lapsi. Se näkyi lämpiminä katseina, eleinä ja ajan antamisena. Minulla oli vanhanaikainen kasvatus. Kasvoin kurissa ja herran nuhteessa, mutta en saanut koskaan piiskaa. Olin tottelevainen ja kiltti lapsi. Saatoin käskemättä imuroida tai viedä roskat. Minulle oltiin hyviä. Halusin olla takaisin hyvä. En koskaan paukuttanut ovia. Ei olisi tullut mieleenkään.

Isäni oli kiinteistönvälittäjä, reipas ja eteenpäin pyrkivä mies. Isä kuoli, kun olin 5-vuotias. Olen kuullut sanottavan, että isä oli täsmälleen samanlainen kuin minä: oikeudenmukainen, ahkera, tarmokas ja eteenpäin pyrkivä. En osaa sanoa, kuinka isän kuolema vaikutti minuun. Olin niin pieni. Isän kuolema ei aiheuttanut turvattomuuden tunnetta. Äiti oli tomera Niskavuoren Hetan tyylinen ihminen. Hän piti meistä lapsista huolta. Äiti toimi ravintolapäällikkönä ja matkustajakodin päällikkönä. Isän kuoltua perheemme elintaso romahti, mutta onnellisuuteeni se ei vaikuttanut. En ole koskaan saanut tavaramaailmasta sisältöä. Saan sisältöä tunnelmasta ja sielukkuudesta. Pystyisin olemaan onnellinen, vaikka asuisin suurin piirtein pahvilaatikossa.

Olen aina hallinnut itseäni ja omaa toimintaani. Koulussa olin kuuliainen oppilas. Tein mitä käskettiin. Minulle ei ollut ongelma ottaa käskyjä vastaan. Olin kasin oppilas. Olin hyvä, jos satsasin kokeeseen. Sain fysiikan kokeesta kympin, jos halusin. Mutta en aina jaksanut lukea. Ihmettelin, että miksi pitäisi osata luetella kaikki Ruotsin järvet?

Kirjoitin ylioppilaskokeessa cum lauden paperit. Pyrin oikeustieteelliseen, jossa suoritin tutkinnon neljässä vuodessa. Olin parhaiden joukossa.”

Ulkonäkö: Ylväs kuin apassisoturi

”Ennen opiskeluaikaa aloin tehdä mallintöitä Paparazzi-mallitoimistossa. Päädyin malliksi kaverin houkuttelemana. Se vaihe kesti pari vuotta. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen hyvännäköisenä.”

”Olen yksi neljäsosa romani. Se ei ole vaikuttanut elämääni millään tavalla. En edes muista koko asiaa, paitsi jos joku kysyy. Lapsuudenkotini oli suomalaisen kulttuurin koti.

Osittainen romanitausta ei näy minussa millään lailla. En ole koskaan yrittänyt peittää sitä. Miksi olisin? Minua ei ole koskaan kiusattu ulkonäköni takia. Kun suhtautuu toisiin ihmisiin rakastavasti, silloin ei kiusata. Olen itsetunnoltani pirun vahva. Olen aina tilanteen tasalla, oli paikka mikä hyvänsä.

Olemukseni on ylväs ja voimakas kuin apassisoturin. Kuka kiusaa apassisoturia? Ei kukaan.”

Työ: Eduskuntakin kiinnostaa

”Ura merkitsee minulle todella paljon. Minulla on tarve päästä eteenpäin. Työ on numero ykkönen, koska työ on älyllistä toimintaa. Asianajajana tarvitaan oivaltamiskykyä. Pitää osata esitellä päämiehen asiat mahdollisimman edullisessa valossa ja niin, että todistelu tukee sitä. Olen asianajaja, koska minua kiinnostaa ihmisluonto. Luin jo 12-vuotiaana psykiatriaan liittyvää kirjallisuutta. Ei ole tullut yllätyksenä, että nyt tuo ihminen tekee tuolla tavalla. Minäkin olen ihminen. Kyllä minä tiedän, millainen ihminen on.”

”En koe mitään yksittäistä saavutusta suurimpana. Kerran käräjillä tuntui hyvältä saavutukselta, kun avustin Suojelupoliisin päällikköä, ja voitimme jutun. Kysymys oli kansainvälisestä vakoilusta. Sain Supon päälliköltä tunnustuksen, että olen edistänyt valtakunnan turvallisuutta. Mutta hoidan myös paljon muita kuin rikosjuttuja. Julkisuudesta on ollut minulle sillä lailla haittaa, että ihmiset virheellisesti luulevat, että hoidan vain rikosjuttuja. Hoidan myös työ- ja urakkariitoja ja vahingonkorvausjuttuja.

Pärjään hyvin oikeudessa, koska olen hyvin nopea. Pystyn muuttamaan puolustuksen linjaa, jos todistelu näyttää siltä, että vanha linja ei ole enää kannattava. Pystyn juoksusta muuttamaan suuntaa. Olen tilannetajuinen, oivaltava ja nopea. Jos en tiedä jotakin, kehtaan kääntyä kollegoiden puoleen.

Eniten työssä tuo iloa se, että toimistossani on nuoria kollegoita, jotka ovat joillakin osa-alueilla selvästi lahjakkaampia kuin minä. On ilo havaita, että heillä on minulle paljon annettavaa. Kun työskentelen eteenpäin pyrkivien nuorten kanssa, saan siitä itsekin voimaa, ja tunnen olevani enemmän elossa.

Jos joutuisin yhtäkkiä luopumaan työstäni, se ei olisi maailmanloppu. Kehittäisin jotakin muuta tilalle – vaikka alkaisin kalastajaksi. Minulla on Espoon ulkosaaristossa saari.

Tulevaisuudessa saatan pyrkiä eduskuntaan kokoomuksen listoilta. Olen Alexander Stubbin tukiryhmässä. Kannatan Stubbia, koska hän on oikeasti oikeamielinen. Olisimme erinomainen tiimi.”

Kriisit: Kuolemakaan ei ole kriisi

”Minulla ei ole koskaan ollut kriisiä. Se on ihan vieras asia. Kaikki on hallittavissa. Jos joku kuolee, se ei ole minulle kriisi. Tiedän, että en pysty estämään sitä. Suren kuollutta, mutta tiedän, että kuolema kuuluu elämään. Se on yksi osa-alue, jota ei voi voittaa tai välttää. En ole kuitenkaan kylmä ihminen. Olen voimakkaasti tunteva. Saatan itkeä, jos jollekin tapahtuu jotakin dramaattista – jos esimerkiksi jonkun lapsi kuolee. En voi millään organisoida tapahtunutta enkä muuttaa asiaa. En pysty herättämään ketään kuolleista, vaikka haluaisin. Kuolema tuntuu niin väärältä. Ajattele, jonkun lapsi kuolee syöpään! Missä on se Jumala? Onko sitä olemassa?”


”Jos kaverillani on ongelmia, pyrin auttamaan, että hän pääsisi niistä irti. Ehdotan, että mene metsään kävelemään ja ihaile luonnon kauneutta. Kun katselee merenaaltojen murtumista rantakallioon, voi ajatella, että kalliot ovat olleet siinä miljoonia vuosia ennen meitä. Silloin tajuaa, että omat ongelmat ovat maailmanhistorian kiertokulussa vailla merkitystä.

Minut valtaa voimakas pettymyksen tunne, jos joku on epäreilu. Silloin kerron, minkälainen käytös olisi toivottavaa, ja miten toisin toimiminen olisi hänenkin etunsa. Negatiivisuus ei kuulu maailmaani. Olen anteeksiantavainen ja ymmärtäväinen. Näen luontaisesti hyvyyttä ja kauneutta ympärilläni. Olen helppo ihminen, mutta vain, jos toinen on oikeudenmukainen. Jos kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, annan suoraa palautetta. Perustelen, miltä osin toinen on menetellyt moitittavasti ja ehdotan valaistumista ihan oman edun vuoksi. En halua riidellä kenenkään kanssa. Riita ei ole minun etuni eikä voimaannuta. Riitelyllä on taannuttava vaikutus.”

Rakkaus: En rakenna elämääni naisten varaan

”En tietenkään ajatellut nuorena, että saan kenet tahansa naisen. Makuja on niin monenlaisia, että vaikka olin kuinka treenattu, niin kaikki ihmiset eivät puhuttele kaikkia. Aloin seurustella 18-vuotiaana. Fokus ei ole ollut, eikä ole edelleenkään, että rakentaisin elämäni jonkun naisen varaan. Saan silti yksityiselämästä valtavasti voimaa.”

”Itsetuntoni miehenä on täältä avaruuteen. Minulle ei tullut nuorena mieleenkään, että en kelpaisi miehenä. En edes puntaroinut, kelpaanko vai en. Se on ihan vieras ajatus.

Haluan, että nainen on minua etevämpi ja lahjakkaampi. Silloin hänellä on enemmän annettavaa. En haluaisi, että nainen on avuton. Silloin en saa voimaa häneltä. Saan voimaa parisuhteesta, jos molemmat osapuolet ovat sielullisesti vahvoja ihmisiä. On tärkeää, että kumppani on kuin Rooman vallan kenraali. Kun laittaa selät vastakkain, tietää, että sieltä pesee. Hommat hoituvat. Sitten kontrastina on naisen kauneus: vaaleat hiukset, siniset silmät. Silti nainen on kuitenkin kenraali. Ajattele, mikä yhdistelmä!

En tarvitse kaunista naista pönkittämään itsetuntoani. Tärkeintä on tunnetila, jonne pääsemme yhdessä leijumaan. Ollaan rantakalliolla, katsotaan syysmyrskyä, se power! Mennään luolaan, ollaan kahdestaan, eikä siellä ole ketään muita. Se voima, joka suhteesta tulee, on kaikki.

Parisuhde on järjestelykysymys – jos on järkevän ihmisen kanssa. Tietyt asiat voidaan käydä parisuhteessa läpi: mitkä tuottavat iloa, mitkä pahaa mieltä. Voidaan toimia siten, että kasvatetaan tekoja, jotka nostattavat toisen sielullista tilaa. Yleensä ihmiset eivät vaivaudu siihen. Ne vaan on. Sitten ihmetellään, että kas, nyt menee huonosti. Voi kysyä, että mitäs teit asian eteen? Mitkä olivat korjaavat liikkeet, luettele!

Olen jokaisesta naissuhteestani iloinen ja kiitollinen. Tämän hetkistä naissuhdettani en kommentoi. Kun olen puhunut naissuhteista julkisuudessa, ihmiset ovat virheellisesti ajatelleet, että en enää keskity duuniin, vaan naisiin. Toki yksityiselämä on tärkeää. Kun seurustelee, jaksaa töissä paremmin ja on paljon tehokkaampi. Vauhti hiipuu työelämässä, jos ei ole muuta elämää. Voin trallatellen tulla toimistolle, jos minulla on myös naiselämää. Silloin olen kymmenen kertaa pirteämpi duunissa.”

Isyys

”Minusta tuli isä nelikymppisenä. Se oli itsestäänselvyys, että haluan lapsia. Lapseni ovat 13- ja 7-vuotiaat.”

”Olen leikkivä isä. Hassuttelen ja kerään rantahietikosta aarteita yhtä innokkaana kuin lapset. Riemuni on yhtä innokas kuin lapsilla. Harmittaa, kun ihmiset tulevat aikuiseksi, leikkisyys katoaa. On kiva mennä maailmasta toiseen.”

Itsetuntoni nyt: Jatkuva hyvänolontunne

”Itsetuntoni on nyt samanlainen kuin lapsena. Se ei ole muuttunut sinne eikä tänne. En koe, että olen erilainen kuin kymmenenvuotiaana. Koen, että olen samanlainen. En ole ikuinen poika – kyllä minä koen olevani mies. En ole kadottanut lapsuuden leikkimielisyyttä enkä kykyä iloita pienistä asioista. Kesällä heitin kesämökillä talon katolta poikani lennokkia mereen. Riemuitsin samalla tavalla kuin lapsena. Innostun helposti. Elämä on mukavaa. Kun aamulla nousen, on hyvä fiilis. Kaikki tuntuu hyvältä. Minulla on ollut kauhea tsägä, koska minulla on jatkuva hyvänolontunne.”

”Minulla ei ole ollut elämänvaihetta, jonka haluaisin unohtaa. Minulla on ollut hyvä elämä. Vaikka näen työssäni paljon vääryyttä, en ole kokenut omassa elämässäni vääryyttä olenkaan. Se johtuu siitä, että olen nopea. Pääsen aina nopeasti ulos tilanteesta. Minulle ei ehditä tehdä mitään.

 

Minulla ei ole ollut elämänvaihetta, jonka haluaisin unohtaa.

Olen avoin, mutta avoimuudesta ei ole ollut minulle haittaa. Jos haluaa elää ja tuntea, avoimuus on oikea tie. Ei kannata elää niin, että on kaikkien mieleen. Sellainen on vasta toiseksi parasta elämää. Kannattaa elää parasta elämää. Kaikkien mieleen ei voi olla. Se on mahdottomuus. Minua ei myöskään pelota, millaisen julkisuuskuvan itsestäni annan. Olen sosiaalinen ja kontaktia ottava. Haluan elää ja kokea. Olla elossa! Se antaa virtaa.

Toivon, että minut muistetaan siitä, että olin Heikki Oikeamielinen. Kun olet reilu, se antaa paljon. Samaistun taruun Pyöreän pöydän ritareista ja varsinkin ritari Sir Lancelotiin. Lancelot oli oikeudenmukainen. Hän piti sanansa, oli täysin peloton ja erittäin taitava soturi.”

Artikkelin kuvituksena Lampelasta vuonna 1980 otettuja mallikuvia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää