Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Kirjailija Tiina Raevaara oli kirjoittaa itsensä loppuun: ”Aloin unohdella asioita”

kirjailija
Lukuisat eri projektit työllistivät kirjailijaa viime syksynä.
Raunin tumma hahmo juoksi edelläni, minä kävelin perässä. Metsä oli pimeä. Minulla ei ollut taskulamppua.

– Olimme yhtäkkiä tutun metsän laitamilla. Siellä oli työmaaparakki. Sen parakin edessä oli iso nukke, ihmisen näköinen. Koirani nosti karvat pystyyn. Minä pelkäsin. Yritin välttää pakokauhua, joka käski minun juosta, kirjailija Tiina Raevaara kertoo.

Nyt yli vuoden takainen tilanne naurattaa, mutta Raevaara muistaa yhä pelon tunteen, sydämen hakkaamisen, puristuksen rinnassa ja pelon, että jalat pettävät alta.

PELOISTA ja pelkäämisen aiheuttamista fyysisistä tuntemuksista lähti liikkeelle Raevaaran uusin kirjakin, Yö ei saa tulla (Paasilinna).

– Vihaan enemmän pelon tunnetta kuin sen kohdetta. Olen itse ollut hirveän pelokas ja säikky aina. Olisi helppoa kertoa pelkäävänsä korkeita paikkoja, mutta minulla on tosi outoja pelkoja. Pelkään klovneja. Sille on hienompi nimikin, koulrofobia. Pelkään myös isoja nukkeja. Niissä on jotakin luonnotonta, jäykkää ja keinotekoista, Raevaara, tiedenainen henkeen ja vereen, sanoo.

– Siinä se ristiriita onkin, kun yrittää olla niin järkevä tieteeseen luottava ihminen ja kuitenkin pelot ovat hyvin irrationaalisia.

UUSI, kauhuromantiikasta elementtejä ammentava kirja on saanut inspiraationsa E.T.A. Hoffmannin novellista Nukuttaja, jossa nuoren opiskelijamiehen kohtaloksi koituu professorin rakentama ihmisen kokoinen nukke. Opiskelijamiehen mieli särkyy , todellisuus ja harhat sekoittuvat toisiinsa.

Tiina Raevaarakin sekoittaa uudessa kirjassaan unta ja todellisuutta. Nuori Johannes, kertojaminä, menettää nuoruudenrakastettunsa Aalon ensin vanhemmalle miehelle ja sitten merelle.

Aalon kaksosveli janoaa kostoa ja surmaa Sandvalille, jonka syynä hän pitää Aalon kohtaloa. Sandvall tekee bisnestä ihmisten varaosilla. Hänen vaimonsakin on niistä kasattu.

Jännityskirjalllisuuden juoni kuljettaa lukijaa mielen syövereihin, taianomaisiin ja painajaismaisiin tunnelmiin. Kaiken yllä vaanii Nukkumatti, joka haluaa ryöstää uneen vaipuneilta silmät.

– Edellisessä Laukaisu-kirjassani oli suuri yhteiskunnallinen teema, perhesurmat. Se sai paljon hyviä arvosteluja. Tuli olo, että voinko enää sellaisen kirjan jälkeen kirjoittaa asioista, jotka eivät ole niin isoja ja merkityksellisiä.

SUUNNITELMISSA on trilogia, jonka jokainen osa liittyisi vanhaan kauhutarinaan.

– Toiseen osaan ammennan Edgar Allan Poen tarinoista ja kolmanteen Draculasta. On helpottavaa, kun saman henkilön voi ensimmäistä kertaa kuljettaa mukanaan uusiin kirjoihin. Muistan, kuinka Hukkajoen kirjoitettuani itkin, kun minun piti hyvästellä kirjan henkilöt.

Viime syksynä Raevaara oli kirjoittaa itsensä loppuun.

– Kirjoitin uutta romaaniani, novellikokoelmaa, blogeja, kolumneja, kiersin opettamassa ja minulla oli tietokirjahankkeita. Joulunkin kirjoitin, jätin tapaamiset ja pikkujoulut väliin. Sitten huomasin, että aloin unohdella arjen asioita, yöunet kävivät vähiin. Tuli tunne, että työmuistini on täynnä.

– Tapanani on ollut kirjoittaa kun odotan 9- ja 11-vuotiaita poikiani harjoituksista, autossa parkkipaikalla, HopLopissa tai urheiluhallin kahviossa. Laistoin omasta liikunnastani. Nyt yritän käyttää kaiken odottamisajan liikuntaan, Raevaara kertoo.

LENKKEILYT pimeässä metsässä rakkaan, 11-vuotiaan Rauni-saksanpaimenkoiran kanssa jatkuvat, sillä ei Raevaara pelkää tuuheaa metsää. Pelko iskee vasta, jos eteen tulee ihmisen rakentamia rakennuksia – tai se nukke työmaaparakin edessä.

– Menimme päivänvalossa katsomaan nukkea uudelleen. Se oli jokin mallinukke, jolle oli puettu keltainen sadetakki päälle. Rakennusmiesten pila varmaan. Rauni totesi sen jo silloin illalla vaarattomaksi, nuuhki nuken kättä ja heilutti häntäänsä, Tiina Raevaara nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    8. 8

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää