Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Voiko tämä pitää paikkansa? Jari Sillanpään stadionkonsertista ilmi hämmentävä asia

Stadionkonsertti
Jari Sillanpää konsertoi elokuussa Helsingin Olympiastadionilla. Konsertin yksityiskohdista on tiedossa vielä hyvin vähän, mutta sentään jotain vihiä on saatu.
Jari Sillanpään konsertti Olympiastadionilla järjestetään 16. elokuuta – entisen tangokuninkaan 50-vuotissyntymäpäivänä.

Jo torstaina konsertista tiedotettiin, että konsertissa nähdään useita vierailevia artisteja, joiden nimet kerrotaan myöhemmin. Lisäksi konsertin yleisölle tarjotaan kakkukahvit väliajalla.

Stadionkonsertin lehdistöpäällikkö Lasse Norres, mitä muita asioita konsertista tässä vaiheessa tiedetään?

– Kukaan ei tiedä konsertista tässä vaiheessa juuri mitään noiden eilen tiedotettujen asioiden lisäksi. Jari on parhaillaan matkoilla jossain tavoittamattomissa, ja siellä hän todennäköisesti suunnittelee, mitä tuleman pitää. Muilla ei ole mitään tietoa.

Sillanpään stadionkonsertista ensimmäisenä jo joulukuussa uutisoinut Anakonda.fi-sivusto kertoi torstaina, että Sillanpään konsertti Olympiastadionilla kestäisi kokonaisuudessaan peräti kolme ja puoli tuntia.

Pitääkö tämä paikkansa?

– Konsertin kesto ei varmasti ole vielä tässä vaiheessa tiedoss,a koska konserttia vasta suunnitellaan, mutta kyllä se hyvin voi pitää paikkansa. On todennäköistä, että konsertii on jopa pidempi kuin kolme ja puoli tuntia, Norres sanoi.

– Esimerkiksi Jarin taannoisen pikkujoulukiertueen konserttien kesto oli lähemmäs neljä tuntia, enkä usko, että stadionkonsertin kesto ainakaan häviää niille. Jari tykkää antaa yleisölle kaikkensa ja esiintyä monta tuntia.

Mikäli Sillanpään stadionkonsertin kesto olisi noin neljä tuntia, olisi se kestoltaan hyvin poikkeuksellinen. Esimerkiksi Cheekin konsertit viime elokuussa Olympiastadionilla kestivät melko tarkalleen kaksi tuntia. Apulannan konsertit Espoon Barona Areenassa tammikuun alussa kestivät puolestaan reilut kaksi ja puoli tuntia.

Kansainvälisistä artisteista esimerkiksi Bruce Springsteen on tullut tunnetuksi pitkistä konserteistaan.

Uransa pisimmän Suomen-konsertin Springsteen teki 31. heinäkuuta 2012, jolloin konsertin virallinen osuus kesti hieman yli neljä tuntia. Kyseisen konsertin kokonaiskestoksi voidaan kuitenkin laskea peräti noin kuusi tuntia ja 10 minuuttia, sillä Springsteen ilmestyi lavalle ensi kerran jo kaksi tuntia ennen virallisen konsertin alkua, esitti akustisesti viisi kappaletta sekä jutteli yleisön kanssa.

Nähtäväksi jää, toteutuuko Norresin vihjaama noin nelituntinen spektaakkeli, vai nähdäänkö stadionilla sittenkin hieman perinteisemmän pituinen, noin kahden tunnin konsertti.

– On erittäin todennäköistä, että Sillanpään stadionkonsertissa nähdään ainakin yksi väliaika, koska kesto on niin pitkä, Lasse Norres kommentoi.

Norresin mukaan vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa myös sitä, keitä artisteja nähdään Sillanpään rinnalla elokuussa Olympiastadionilla. Myös konsertin kokonaiskustannusten suuruutta on toistaiseksi vaikea arvioida, koska konsertin teknisen toteutuksen suunnittelu on vasta alkanut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää