Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Toni Niemisen ex-vaimo löysi uuden rakkaan - ”nyt ei tarvitse huolehtia toisesta”

UUSI ELÄMÄ
Veera Nieminen on nyt onnellinen nainen.
Lumisen maiseman keskellä kohoaa keltainen, kaksikerroksinen hirsitalo. Ovikelloa ei tarvita, sillä kolme pihamaalta ääniä kuullutta karvakuonoa hyppii eteisen ovea vasten haukkuen vimmatusti.

Hetken päästä mäen päälle kurvaa myös musta maasturi. Sirorakenteinen hevostalousagrologi ja kirjailija Veera Nieminen, 36, nousee autosta ja tervehtii lämpimästi.

Pikaisesti oman kylän kampaajantuolissa poikennut Veera kertoo, että hänen päivänsä on alkanut jo aamuseitsemältä, sillä hevostallin asukkaat täytyy ruokkia ja ohjata laitumelle aamun sarastaessa.

Hevosten kanssa puuhailu on sitovaa mutta myös antoisaa.


– Eilen oli kyllä sellainen päivä, etten kokenut sitä hirveän antoisana. Karkuutin jännevammaisen hevosen. Se porskutti menemään tuolla pellossa, ja kun sain sen hilattua kiinni, totesin että nyt on enää yksi terve jalka, Veera puistelee päätään.

Entisestä mäkihyppääjä Toni Niemisestä lokakuussa 2013 eronnut Veera Nieminen on asuttanut idyllistä hevostilaa kolmistaan 9- ja 7-vuotiaiden tyttäriensä kanssa jo vuoden verran.

Hevosten määrä on vähentynyt eron jälkeen hieman. Omien lisäksi tallissa on vuokrahevosia.


– Aiemmin hevosia oli 15, nyt kymmenkunta. Kolme on omia ja sitten tyttöjen ponit, Veera laskee.

Pakko kysyä, miten lapsiperheen arjen, työn ja hevostallin pyörittäminen on eron jälkeen sujunut. Veeran mukaan ongelmia ei ole ollut.

– Yksin eläessä arjesta saa tehdä omannäköisensä. Työni sallii sen, että pystyn tekemään itse omat aikatauluni, joten joustovara on suuri, hän valottaa.

Perheenäiti oli henkisesti varautunut siihen, että välillä edessä on rankempia päiviä, välillä voi ottaa rennommin.

– Nyt sitä huolehtii itsestään, lapsistaan ja hevosistaan - eikä tarvitse toisen ihmisen puolesta huolehtia mitään. Vastuu on toisaalta lisääntynyt, toisaalta helpottanut. Lapsetkin kasvavat koko ajan, he eivät enää ole lahkeessa roikkujia. Kun lähden heittämään tallille heinää hevosille, ei tarvitse tumpata kahta lasta haalareihin.


Veera Niemisellä on oma toiminimi. Päätyökseen hän rekisteröi varsoja ja tuontihevosia. Uudet Hämeessä ja Satakunnassa syntyvät tulokkaat pitää tunnistaa, siruttaa ja listata viralliseen rekisteriin, tuontihevoset täytyy käydä toteamassa.

Veera on kotoisin Simpeleeltä, aivan itärajan tuntumasta. Rakkaus eläimiin alkoi jo pienenä. Aluksi vanhemmat eivät suostuneet hankkimaan alakouluikäiselle tytölle lemmikkiä. Veera ja hänen kaverinsa pyydystivät lemmikin kaipuuseensa aikuisilta salaa metsästä metsämyyriä.

– Siinä vaiheessa, kun minulla oli metsämyyrä koulussa penaalissa mukana, porukatkin taisivat tajuta, että tälle tytölle täytyy hommata joku laillinen kotieläin, Veera naurahtaa muistolle.

Metsämyyräkäryn jälkeen perheen kodissa asusti marsuja ja kilpikonnia. Hevosrakkaus sai alkunsa, kun Veera oli kymmenen vanha.

Lukion jälkeen hän lähti hevosopiskelujen perässä Hämeen ammattikouluun Forssan Tammelaan. Elettiin 1990-luvun loppua, ja samoihin aikoihin Veeran elämään astui myös Toni Nieminen. Pariskunta muutti Lahteen, monta vuotta kului myös Kuopiossa ja Leppävirralla. Kuutisen vuotta sitten perhe asettui pieneen Karhen kylään Ylöjärvelle. Talo jäi erossa Veeralle.

– Nyt ei ole mitään aikeita poistua täältä. Olen viihtynyt, hän sanoo.

Veera myöntää kuitenkin, että pieni ikävä kotikonnuille on iskenyt silloin tällöin, varsinkin lapsuudenmaisemissa vieraillessa.

– Joskus haaveilin, että menisin eläköitymään ja höperöitymään sinne, mutta voi olla, että jää menemättä, Veera nauraa.

Ylöjärvellä on pienestä kotikaipuusta huolimatta hyvä elää. Lasten koulu ja harrastukset ovat vain kävelymatkan päässä.

Myös kolmestasadasta taloudesta koostuva kyläyhteisö on Veeralle tärkeä, hän on yhteisön "kyläpäällikkö" eli kyläyhdistyksen puheenjohtaja.

Tyttäret asuvat pääosin äidillään, mutta näkevät myös isäänsä säännöllisesti. Veeran mukaan vanhemmilla on erosta huolimatta hyvät ja asialliset välit. Veera painottaa, että hänelle oli tärkeää, että lasten elinympäristö pysyi mahdollisimman vakaana erosta huolimatta.

– Kyllä sitä kuviota haettiin aika pitkäänkin, ei se ollut mitenkään taputeltu. Pohdimme ja teimme yhdessä ratkaisun, että näin toimitaan. Lasten ei tarvinnut vaihtaa koulua tai muuttaa mihinkään.


Pariskunta oli naimisissa kymmenen vuotta, yhdessä viisitoista. Monelle unelmaliittonakin pidetyn rakkaustarinan loppu tuli täytenä yllätyksenä. Veeralle se ei sitä ollut.

– Se tilanne ja päätös olivat itselläni mielessä niin selvänä. Olin käsitellyt sen etukäteen. Kun tietty piste on ylitetty, eroa ei voi enää pysäyttää.

Veera kertoo käyneensä ennen eroa, eron aikaan ja sen jälkeen lävitse henkisesti ison kasvuprosessin.

– Se on ollut raskasta, mutta myös antoisaa. Se on sellaista itsensä uudelleen rakentamista. Tuntuu, että on luonut nahkansa.

Yksi oivallus eroprosessin aikana nousi Veeran mukaan ylitse muiden. Hän ei enää välitä, mitä muut ihmiset ajattelevat.

– Jossain kohtaa tajusin, että onko sillä mitään väliä. Tämä on minun elämäni, en ole täällä miellyttämässä muita. Asian tajuaminen oli hirveän vapauttavaa.

Hän vertaa eroa synnytykseen, se on vain pakko käydä lävitse - vaikka sattuu ja on hankalaa.

– Sitä ei pysty tekemään ennen kuin aika on kypsä, mutta sitten kun poltot alkavat, ei pysty enää olemaan tekemättä. Lopussa kiitos seisoo.

Veera sanoo, että kun on niin paljon päivittäisiä yhteisiä asioita mietittävänä ja hoidettavana, ei voi edes jäädä myttynä makaamaan peiton alle nyyhkimään.

Se lopulta nopeuttaakin sitä prosessia, kun on pakko vaan mennä eteenpäin.


Aiemmin Veeraa joskus harmitti tulla määritellyksi vain mäkihyppääjän vaimona - ei sen mukaan, kuka hän itse on.

Asetelma muuttui jo ennen eroa. Veeran syksyllä 2013 julkaistu esikoiskirja Avioliittosimulaattori sai hyvän vastaanoton ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi, joka myönnetään parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle. Veera sai myös kaksi kulttuuripalkintoa.

Huumorin siivittämässä tarinassa nainen muuttaa vieraalle paikkakunnalle miehen perässä eikä kulttuureiden törmäykseltä vältytä. Kirjaa on kehuttu uskottavaksi ja kerralla hotkaistavaksi, vatsanpohjaa pompottelevaksi tripiksi.

Tuo trippi herää eloon jälleen kesällä, kun Esko Roineen ja Eija Vilppaan tähdittämä kirjaan pohjautuva näytelmä Avioliittosimulaattori saa ensi-iltansa Pyynikin kesäteatterissa.

– Se oli yhdenlainen sokki se kustannussopimus, joka tuli ensi yrittämällä. Tämä kesäteatterihomma oli toinen, Veera sanoo.

Projekti varmistui viime vuoden toukokuussa. Oman kirjan päätyminen suositulle näyttämölle konkretisoitui vasta viime kesänä, kun Veera istui kesäteatterissa katsomassa Pirunpeltoa.

– Sitten tuli sellainen tunne, että oikeasti, ensi kesänä tuolla on minun kirjani. Vähän uppoaa hitaasti tavalliseen kansalaiseen, että pystyy oikeasti hahmottamaan, Veera naurahtaa.

Veeran toinen kirja on suunnitteilla, mutta vielä alkutekijöissään.

– Minulla on tällainen taiteellinen kriisi menossa. Ensimmäisen kirjan suosio oli niin yllätys itsellenikin, joten vähän on ehkä paineita sen toisen kanssa.

Veera arvelee, että jos esikoisromaani ei olisi saanut niin hyvää vastaanottoa, hän olisi saattanut ajatella, että pystyy parempaankin.

Mutta sen seuraavan pitäisi olla mielellään yhtä hyvä. Tarpeeksi samanlainen, mutta niin paljon erilainen, ettei se ole saman toistoa.

– Olen tajunnut, että minusta ei tule ammattimaista kirjailijaa, että suunnitelmallisesti tuottaisin kirjallisuutta.

Veera sanoo, että haluaa nauttia kirjoittamisesta ja löytää aiheen, mistä on helppo kirjoittaa ja jotain sanottavaa.

– Vähän olen yrittänyt jotain, mutta se on nimenomaan ollut yrittämistä. Nyt tässä kaikessa rauhassa odottelen, jos tulisi sellainen fiilis.

Sitä fiilistä odotellessa Veera kirjoittaa kolumneja Ylöjärven Uutisiin ja hevosjuttuja muutamiin alan lehtiin. Tarvittaessa onnistuvat myös tilaustyöt, esimerkiksi hautajaisrunot.

– Nyt on myös runokausi menossa. Se, että saisi kuitenkin pidettyä kirjoittamisen arjessa mukana.

Keittiönpöydän äärellä istuvan vaalean naisen olemus huokuu seesteisyyttä ja rauhaa. Kuopustytär on juuri palannut koulusta ja puistelee eteisessä lumia jaloistaan. Haastattelun jälkeen odottavat vielä tallityöt.

Kodissa vipeltää kolme erikokoista koiraa, joista yksi on erityisen kova touhuamaan ja haistelemaan. Veera paljastaa, että mustaturkkinen Nessi on hoitokoira, se on hänen miesystävänsä.

Uusi rakkaus syttyi vajaa vuosi sitten toukokuussa, ja siitä lähtien pariskunta on pitänyt yhtä.

Veera haluaa pitää yksityiskohdat itsellään, mutta myöntää, että on juuri nyt tyytyväinen elämäänsä.

– Olen hyvin onnellinen, hän hymyilee.

Veera miettii hetken kysymystä, millaisia asioita hän parisuhteessaan arvostaa.

Esille nousevat tasavertainen kumppanuus, yhteen hiileen puhaltaminen, molemminpuolinen luottamus, arvostus ja kunnioitus.

– Mielestäni kumppanin täytyy olla tietyllä tavalla myös paras kaveri.

– Vaikka koen olevani vahva ihmisenä ja naisena, on kuitenkin joku, johon tietää pystyvänsä nojaamaan ja luottamaan.
  • Rakkausviikko

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. Näytä lisää