Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

”Köysivalikoimamme on laaja” - näin suomalaiset rautakauppiaat ovat varautuneet seksielokuvaan hurahtaneisiin

eroottinen elokuva
Fifty Shades of Grey -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina. Brittiläinen rautakauppaketju on varautunut köysien lisäkysyntään, miten toimivat suomalaiset kollegat?
Brittiläinen rautakauppaketju B&G on kehottanut henkilökuntaansa varautumaan asiakkaisiin, jotka tahtovat ostaa muun muassa köysiä seksivälinekäyttöön Fifty Shades of Greyn innoittamana, kertoo The Telegraph.

Asiakkaiden on arveltu olevan kiinnostuneita seksikumppanin sitomiseen sopivista tuotteista kuten nippusiteistä, köysistä ja teipeistä, sillä niiden kysyntä nousi brittiläisissä ja yhdysvaltalaisissa rautakaupoissa vuonna 2012 ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Lisäksi myyjiä on kehotettu suhtautumaan asiakkaiden arkaluontoisiin kysymyksiin avuliaasti ja kohteliaasti.

Suomalaisten rautakauppojen kauppiaat kertoivat IS:lle kuinka heidän myymälöissään on varauduttu Fifty Shades of Greyn aikaansaamaan kokeilunhaluun.

Herttoniemen Starkin yksikönpäällikkö Pasi Karvinen kertoo, ettei Starkin markkinointiyksikössä ole pohdittu varasuunnitelmaa sitomishaluisten asiakkaiden varalle, mutta kertoo että tarjontaa kyllä lisätään, mikäli kysyntä kasvaa.

– On täysin mahdollista, että meillä on ollut asiakkaita, jotka ovat ostaneet köysiä tähän tarkoitukseen, muttemme ole tienneet sitä. Suomalainen kansanluonne on semmoinen, että jos tavaraa ostetaan tällaiseen arkaluontoiseen käyttötarkoitukseen, ei varmasti kerrota mihin käyttöön ne ovat oikeasti menossa, Karvinen sanoo.

Starkin asiakkaat koostuvat pääasiassa yritysasiakkaista, Karvinen kertoo.

– Kyllä meillä käy yksityisasiakkaitakin käy ja he ovat tervetulleita. Meidän köysivalikoimamme on laaja ja kyllä riittää varmasti tällaiseen käyttötarkoitukseen, Karvinen nauraa.

K-Rauta Lahden diplomikauppiaalle Veijo Julkuselle eroottinen kirjasarja ei ole entuudestaan tuttu. Kauppias kuitenkin vakuuttaa, että kaikkien asiakkaiden tarpeisiin vastataan.

– Tämä on mielenkiintoinen juttu ja hauska nähdä, jos tällainen rantautuu Suomeen. Myymme tuotteita asiakas edellä ja tarpeet ovat yksilöllisiä, meillä on luottamussuhde myyjän ja asiakkaan välillä. Tällaisissa köysitapauksissa varmaan kävisi niin, että asiakas olisi ammattitaitoisempi kuin myyjä. Silloin myyjät kertoisivat köysivalikoimastamme ja opastaisivat tuotteiden luo, Julkunen veikkaa.

– Meillä on 40 eri sorttia eri paksuisia köysiä, joita myydään kilotavarana. Näin asiakkaat saavat ostaa siihen tarkoitukseen mihin haluavat ja sen verran mitä haluavat, Julkunen kertoo.

Fifty Shades of Grey saa ensi-iltansa perjantaina 13.2.

Ensimmäisenä rautakauppaketju B&G:n menettelyistä kertoi Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää