Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Piukat paikat Tampereelle – Marilynin roolissa vuorottelevat nämä kaunottaret

teatteri
Ensi syksynä Tampereen Teatterissa nähdään muun muassa musikaalikomedia Piukat paikat, Putousta parodioiva Tiputus ja Skavabölen pojat.
Tampereen Teatteri on kaivanut naftaliinista vanhan sotaratsunsa Piukat paikat. Se on teatterin historian katsotuin esitys, ja se sai aikoinaan yleisön villiksi muuallakin Euroopassa.

Marilyn Monroen tunnetuksi tekemässä Sugar Kanen roolissa vuorottelevat Kotikadusta, Uudesta päivästä ja Kimmosta tuttu Helena Rängman sekä virolainen Hanna-Liina Vösa.

– Ihanalta tuntuu. Se on kunniatehtävä, sanoo Helena Rängman.

Hanna-Liina Vösa nähdään syksyllä myös Kansallisoopperassa Oopperan kummituksessa.

Miten ehdit hoitaa molemmat roolit?

– En tiedä. Täytyy yrittää, Hanna-Liina Vösa sanoo.

– Sugaria en ole ennen näytellyt, mutta laulut ovat tuttuja, Hanna-Liina sanoo.

Marilyn teki Sugarin hahmosta kuolemattoman. Mitä Marilynia näyttelevät tuumaavat hänestä?

– Hän oli karismaattinen, vähän surullinen henkilö, Hanna-Liina sanoo.

– Kiehtova ja hauras samaan aikaan kun naisellinen ja vahva, hyvin moniulotteinen henkilö, Helena sanoo.

Tiputus – kuvaus takahuoneen menosta

Putous on huvittanut kansaa televisiossa. Tampereen Teatterin Tiputus kuvaa sitä, mitä tapahtuu takahuoneessa, kun tuon kaltaisia ohjelmia tehdään. Ahdistus lähenee räjähdyspistettä.

– Näytelmässä on tilanteita, joissa kaikki ahdistuisivat, jos joutuisi menemään suoraan lähetykseen, sanoo näyttelijä Elina Rintala, yksi Tiputuksen hahmoista.

Heikki Hela näyttele Tampereen Teatterin Skavabölen pojissa isää. Pari iltaa sitten hän pölhöili televisiossa Kummelin Kultakuumeessa.

– Aikoinaan se haukuttiiin. Nyt sitä kehutaan, Hela sanoo.

Vesa-Matti Loirikin tanssahteli Kultakuumeessa kuin keijukainen. 150:n kilon painosta ei ollut silloin vielä tietoakaan.

– Vesku oli supervedossa, Hela muistelee.

Nähdäänkö Kummeli-taidetta vielä tulevaisuudessa?

– Joka päivä pelkään puhelinsoittoa, että ”Pidettäiskö kokous?”, Heikki Hela sanoo.

Esitykset nähdään Tampereen Teatterissa ensi syksynä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    6. Näytä lisää