Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Viisi Emma-ehdokkuutta saanut Robin kertoo: ”Ei musiikkia pystien takia tehdä”

Teini-idoli Robinin levy oli viime vuoden menestynein albumi, eikä suosiolle näy loppua.
Robin Packalen, 16, ei meinaa pysyä paikallaan. Nuori mies on juossut aamun haastattelusta toiseen, mutta puhtia riittää vielä iltapäivälläkin.

Vauhtia on piisannut koko kuluneen vuoden ajan, kun Robin esiintyi Helsingin Olympiastadionilla, sai viisi Emma-ehdokkuutta ja aloitti lukion.

– Todella opettavainen vuosi. On ollut paljon kaikenlaista ja paljon erilaisia prokkiksia. Tiuha vuosi, laulaja pysähtyy hetkeksi.

Robinin viime syyskuussa julkaistu neljäs albumi oli viime vuoden myydyin levy.

– Kiitokset kaikille faneille, on ollut ihan super vuosi, Robin kiittelee.

Kuusitoistavuotiaalla Robinilla on tiedossa keväälle ja kesälle aiempaa enemmän keikkoja: Hiihtolomalla Robin esiintyy laskettelukeskuksissa ja kesällä nuori mies keikkailee yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.

Omalle lomailulle ei jää aikaa, mutta se ei tunnu nuorta miestä haittaavan.

– Keikkailu on minulle lomailua, Robin vakuuttaa.

Robin on ollut pienellä keikkatauolla, jotta nuori mies on voinut keskittyä paremmin koulun käyntiin. Lukiolaispoika on miettinyt, mihin ura voi tästä vielä kehittyä.

– Ehkä jossain vaiheessa ulkomaille, laulaja vinkkaa.

Nuori laulaja keräsi peräti viisi Emma-ehdokkuutta. Robin on ehdolla vuoden miessolistiksi, levy 16 vuoden pop-albumiksi sekä vuoden albumiksi.

Lisäksi faneilla on mahdollisuus äänestää Robin vuoden artistiksi ja Parasta just nyt -video vuoden musiikkivideoksi.

– On hieno kunnianosoitus saada ehdokkuuksia ja mahdollisesti palkintoja, mutta ei musiikkia tehdä sen takia, että saisi pystejä. Musiikki edellä mennään, Robin kertoo.

Robin ei osaa sanoa, mihin suuntaan ura vie seuraavien vuosien aikana.

– Tosi vaikea, ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää. Taakse pystyy katsomaan, mutta vähän vaikea sanoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, laulaja tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    7. 7

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    8. 8

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää