Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Janne Tulkki hakeutui hoitoon - raittiina lääkkeen avulla

iskelmätähti
Laulaja Janne Tulkki päätti hakea ammattiapua, kun perheriita yltyi liian rajuksi. Nyt hän pysyy erossa alkoholista lääkkeen avulla.
Laulaja Janne Tulkki, 39, nousi viikonloppuna esiintymislavalle Kuopiossa Hotelli Isovalkeisessa.

– En ole tainnut koskaan jännittää yleisön eteen menemistä yhtä paljon. Hermoilin ihan valtavasti. Ikinä en ole vierastanut lavalle menemistä noin paljon, Janne myöntää.

Jannea jännitti, koska vaimon kanssa joulukuussa käyty avioriita ja sen seuraukset nousivat muutama päivä sitten otsikoihin. Asiasta kertoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti. Lauantain keikka oli ensimmäinen otsikoiden jälkeen.

– Meillä oli Marjon kanssa ennen joulua riitaa. Olin juonut ja käyttäydyin rajummin kuin yleensä. Siksi Marjo säikähti ja kutsui pikaistuksissaan poliisit. Koskaan ennen poliisit eivät ole käyneet meillä riidan takia, laulaja vakuuttaa.

– Tämä oli ylilyönti, johon vaikuttivat alkoholi, väsymys ja kova stressi. Kadun todella paljon, Janne tunnustaa.

Hän on ottanut selkkauksesta opikseen. Käynnissä on iso elämänmuutos. Riidan jälkeen Janne alkoi ottaa antabusta, jota käytetään tukemaan juomattomuutta.

– Hain apua täysin omasta tahdostani. Säikähdin itsekin omaa humalaista reagointiani, Janne paljastaa.

Lue Janne Tulkin haastattelu kokonaisuudessaan päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    10. 10

      Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. Näytä lisää