Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Strippariväitteitä, kritiikkiä suvun natsimenneisyydestä... Näistä kohuista Ruotsin kuningashuone muistetaan

Ruotsin kuningasperhe on ollut otsikoissa myös vähemmän mairittelevissa yhteyksissä. STT listasi 2000-luvulla esiin nousseita kohuja.
– Helmikuussa 2004 Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa joutui arvostelun kohteeksi, kun Ruotsin radio kertoi hänen kiitelleen Brunein itsevaltiaan hallitsijan "avointa suhdetta kansalaisiinsa". Kuningas sanoi puhuneensa vain sulttaanin henkilökohtaisista yhteyksistä kansalaisiinsa eikä maan demokratiatilanteesta.

– Marraskuussa 2010 syntyi kohu kirjasta, jossa kuninkaan väitettiin muun muassa käyneen strippiklubilla ja tehneen syrjähyppyjä. ”Me käännämme nyt sivua ja jatkamme eteenpäin”, kommentoi kuningas kirjan väitteitä metsästysretkellä. Toukokuussa 2011 kuningas torjui syytökset uutistoimisto TT:n haastattelussa.

– Kohu kuningatar Silvian liikemiesisän toimista natsi-Saksassa alkoi TV4:n Kalla Fakta -ohjelmasta 2010. Kuningattaren oma selvitys asiassa saatiin 2011. Lokakuussa 2013 julkaistu kirja väitti, että kuningatar olisi yrittänyt hyödyntää suhteitaan vaientaakseen isänsä natsimenneisyyteen liittynyttä kritiikkiä.

– Tammikuussa 2015 SVT:n toimittaja haastatteli kruununprinsessa Victoriaa holokaustin muistotilaisuudessa ja viittasi suvun natsimenneisyyteen. Expressen-lehdessä hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren kutsui SVT:n journalismia ”epäammattimaiseksi”. Keskustelu hovijournalismin rajoista alkoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  3. 3

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  6. 6

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  7. 7

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  10. 10

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  3. 3

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  6. Näytä lisää