Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko Poliisiopisto-elokuvien povipommi Callahanin? Tältä hän näyttää nykyään

poliisiopisto
Näyttelijä Leslie Easterbrook teki lähtemättömän vaikutuksen katsojiin Poliisiopisto-elokuvien kovanaama Callahanina.
Poliisiopisto-elokuvasarja on suomalaisille erityisen tuttu, sillä se on nähty Suomen televisiossa lukemattomia kertoja.

Poliisikokelaiden ja heidän eriskummallisten kouluttajiensa seikkailuja seurattiin peräti seitsemän elokuvan verran vuosina 1984-1994.

Poliisiopistoissa hauskuuttaneet näyttelijät ovat kukin tahoillaan jatkaneet elokuvien jälkeen näyttelemistä.

Yksi elokuvien ikimuistoisimmista hahmoista on blondi povipommi Debbie Callahan, joka sai niin poliisikokelaiden kuin rikollistenkin pään pyörälle kurveillaan.

Callahanin vakiovarusteisiin Poliisiopistossa kuuluivat koppalakki, tummat aurinkolasit ja usein hahmo päätyi esittelemään sulojaan myös hiukan niukemmassa asukokonaisuudessa, kuten esimerkiksi Poliisiopisto 7 - Moskovan keikka -elokuvassa:

Callahania esitti Poliisiopistoissa Leslie Easterbrook, 65, joka on sekoilukomedioiden jälkeen keskittynyt esittämään aivan toisenlaisia rooleja.

Povipommin rooli vaihtui kauhuelokuviin

Hänet on viime vuosina nähty lukuisissa kauhuelokuvissa, kuten Rob Zombien ohjaamissa Devil’s Rejectissä ja Halloweenissa, mutta Easterbrook saa edelleen kuulla jatkuvasti kyselyitä Poliisiopistoista.

Urallaan yli 90:ssä tv-sarjassa ja elokuvassa näytellyt Easterbrook ei pistä pahakseen, että suurin osa muistaa hänet ainoastaan Callahanin roolista.

– Callahan on yksi lempirooleistani ja varmaan voimakkain roolihahmo jota olen koskaan esittänyt, Easterbrook kertoi Spike TV:n haastattelussa vuonna 2012.

Poliisiopisto-elokuvien kuvauksista Easterbrookilla on lämpimät muistot. Tasaisin väliajoin Hollywoodissa on huhuttu Poliisiopiston paluusta. Easterbrook ei pistäisi pahakseen, jos pääsisi uusimaan Callahanin roolin.

– Elokuvasta on puhuttu jo pitkään, mutta kukaan ei oikein osaa päättää haluavatko he tehdä kokonaan uuden Poliisiopisto-elokuvan vai kuvata uuden version sarjan ensimmäisestä elokuvasta. Olisi hauska pukea taas Callahanin asu päälle, ja omasta mielestäni en näytä niin kauhean erilaiselta kuin ensimmäisen elokuvan aikoihin, Easterbrook nauraa.

Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    2. 2

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    9. 9

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    10. 10

      Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    2. 2

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. Näytä lisää