Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Metsolat-näyttelijä suursuosiosta: ”Minusta otettiin rannalla bikinikuvia”

näyttelijä
Suursuosion aikaan näyttelijä Katriina Honkanen joutui vaihtamaan kotimaan lomat ulkomaan matkoiksi.

METSOLAT-SARJA antoi aikoinaan hyvää lisäoppia näyttelijän ammattiin, sanoo Katriina Honkanen.

– Metsolat oli iso koulu ammattiini. Opin paljon televisiotyöskentelystä, ja en ollut aikaisemmin tehnyt niin isoa projektia, Honkanen kertoo Ilta-Sanomille.

Honkanen toimii nykyään Mikkelin teatterin johtajana. Hän on mukana myös Wings to fly -taitelijaprojektissa, jossa kerätään rahaa kehitysmaiden tyttöjen koulunkäyntiin.

Eeva Metsolan roolista hän ei alkuun syttynyt.

– Kun luin ensimmäistä kertaa Eeva Metsolan roolia, se vaikutti todella tylsältä. Mutta kyllä hän sitten lunasti paikkansa sarjassa alkupuolen kiltteyden ja tunnollisuuden jälkeen.

Sarjan suosio tuli täysin puun takaa myös Katriina Honkaselle.

– Se oli yllätys, mutta tuntui mukavana palkkiona tehdystä työstä. Välillä suosio tuntui myös rasittavalta. Kiusallisin puoli tuli esiin, kun minusta alettiin ottaa uimarannalla valokuvia, miltä Eeva Metsola näyttää bikineissä.

– Tämän jälkeen aloin viettää lomiani ulkomailla. Pääosin ihmiset olivat kuitenkin erittäin mukavia ja positiivisia, Honkanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    6. 6

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    9. 9

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    10. 10

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    6. Näytä lisää