Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Kuningasperheen juhlaa: Pikkuprinsessa Leonore täyttää vuoden!

synttärisankari
Ruotsin prinsessa Leonore täyttää perjantaina vuoden.
Ruotsin prinsessa Madeleinen esikoistytär, pieni Leonore Lilian Maria täyttää perjantaina vuoden. Äitinsä ja isänsä Chris O’Neillin silmäterä juhlistaa syntymäpäiviään kotonaan Tukholmassa.

Leonore syntyi 20. helmikuuta 2014 newyorkilaisessa synnytyssairaalassa.

Ensimmäisen kerran ruotsalaiset pääsivät näkemään hovin uusimman jäsenen Ruotsin kansallispäivänä 6. kesäkuuta, kun Madeleine ja Chris toivat tyttärensä ensimmäiseen edustustilaisuuteensa.

Pikkuprinsessa kastettiin kahta päivää myöhemmin Tukholmassa 160 vieraan juhlassa. Leonore sai ristiäislahjaksi muun muassa ikioman ponin.

Vieraista ehkä kaikkein onnellisin oli kuitenkin kruununprinsessa Victorian tytär Estelle, joka on vuoden aikana ollut häkeltyneen iloinen pienestä serkustaan.

Hovista kertovassa dokumentissa nähtiin, kuinka serkukset nauttivat kesästä yhdessä: Estelle toi kukkia kuningatar Silvian sylissä istuneelle Leonorelle.

– Hän haluaa vaihtaa vaippoja, kylvettää ja antaa ruokaa. Minullehan se on hyvä asia, että minun tarvitsee tuskin tehdä mitään, Madeleine nauroi antamassaan haastattelussa.

Rauhallinen vuosi

Prinsessa Leonore on saanut kasvaa ensimmäisen vuotensa rauhassa, ilman suurta julkista painetta. Ensimmäiset puoli vuotta Madeleine hoiti Leonorea kotona yhdessä lastenhoitajan kanssa. Madeleine on samalla tehnyt töitä World Childhood Foundation -hyväntekeväisyyssäätiössä.

Kerran tuore äiti joutui perumaan edustustyötehtävänsä, kun prinsessa sairastui flunssaan. Kyseessä olisi ollut Madeleinen ensimmäinen edustustehtävä Leonoren syntymän jälkeen.

– Prinsessa on hyvin surullinen, ettei hän voi osallistua tilaisuuteen. Toisaalta tällaista tapahtuu. Leonore on vain neljä kuukautta vanha ja kokenut viime kuukausina valtavasti, hovin tiedotuspäällikkö Margaret Thorgen totesi tuolloin.

Ensimmäisen vuotensa aikana Leonore on päässyt matkustamaan useaan otteeseen.

Viime elokuussa Leonore pääsi perheen ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle, kun perhe lomaili kesän päätteeksi Italiassa, Barin rannikon lähistöllä. Perhe on viihtynyt myös sekä New Yorkissa että Tukholmassa, minne he ovat viimeisten tietojen mukaan myös muuttamassa.

Jännittävä vuosi edessä

Leonoren toinen vuosi jatkuu jännittävissä merkeissä, sillä prinsessasta tulee isosisko kesäkuussa, kun Madeleinen on määrä synnyttää perheen toinen lapsi.

Sekä Madeleine että Chris ovat kertoneet nauttineensa ensimmäisestä vauvavuodesta ja odottavansa innolla jatkoa.

– Tietenkin tämä on fantastista. Uskomaton tunne, Chris jutteli tiedotusvälille perheuutisen vahvistuttua helmikuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää