Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Salkkari-fanien toiveet on kuultu - kaikkien aikojen pahis tekee paluun

Salkkari-pahis
Salatut elämät -sarjan pahiksista pahin, Aaro Vaalanne, tekee paluun pian.
Salatut elämät -saippusarjan kaikkien aikojen pahis Aaro Vaalanne palaa sotkemaan Pihlajakadun kuviot maanantaina 2. maaliskuuta. Tosifanit voivat bongata Aaron paluujakson jo perjantaina maksullisesta Katsomo-verkkopalvelusta.

Salattujen elämien vastaava tuottaja Marko Äijö uskoo monien fanien olevan innoissaan Aaron paluusta.

Alun perin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä Aaro oli saippuasarjassa mukana vuosina 2004–2006, mutta teki keväällä 2007 paluun. Samana vuonna Aaron uskottiin kuolleen kun Laura Kiviranta ja Paula Sievinen työnsivät tämän parvekkeelta alas.

Vihattu ja rakastettu hahmo teki kuitenkin paluun syksyllä 2012 pelastaessaan Severi Sievisen uppoavasta autosta. Viimeksi Aaro katosi maasta jättäen katsojat arvuuttelemaan tämän paluuta.

– Nyt on sopiva aika Aaron paluulle, sillä Severi on sellaisessa elämänvaiheessa, että tarvitsee selvennystä elämäänsä., Marko Äijö sanoo.

Äijö kertoo, että Aaro on Salkkari-fanien palautteen mukaan ollut sarjan pahiksista pidetyin.

– On melko luontevaa, millä tapaa Aaro löytyy takaisin sarjaan. Jopa niin luontevaa, etten ymmärrä, miten emme sitä aiemmin keksineet, Äijö paljastaa.

”Aaro haukkasi vähän happea”

Aaron näyttelijä Teemu Lehtilä palasi tuttuun rooliinsa joulukuussa ja odottaa jo katsojien reaktioita Aaron paluuseen.

– Aaro on hävinnyt aika ajoin sarjasta ja ottanut vähän happea muualla, nyt viimeksi Ruotsissa. Paluu on tällä kertaa erilainen kuin aiemmin, se ei ole sellainen, mitä moni odottaisi. Täytyy kiittää käsikirjoittajia mehukkaista juonenkäänteistä, sillä Aaro on vähän spesiaali hahmo, Lehtilä sanoo.

Aaron suosion syyksi Lehtilä arvioi sen, että tämä tuo sarjaan jännittäviä ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Vastaava tuottaja Äijö on samoilla linjoilla.

– Pahikset ovat usein draamasarjoissa pidetyimpiä hahmoja, sillä katsoja toivoo alitajuisesti, että hahmo paljastuu lopulta hyväksi.

Onko tämä mahdollista Aaron kohdalla?

– Aaron kohdalla mahdollista on mikä tahansa, Äijö nauraa.

Vastaavan tuottajan mukaan kuka tahansa sarjan vanhasta hahmosta voi tehdä paluun, jos tämä ei ole kuollut sarjassa selkeästi. Kenet Aaron näytteljä Teemu Lehtilä tahtoisi tuoda sarjaan takaisin?

– Kaipaisin sarjaan takaisin Aaron naisia, kuten Jenni Vainiota, Laura Kivirantaa tai Paula Sievistä. Heidän (Anu Palevaara, Johanna Nurmimaa ja Piitu Uski) kanssaan näyttelemiseen liittyy hauskoja ja nostalgisia muistoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    7. 7

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Tuhoisa tulipalo yökerhossa Yhdysvalloissa – 9 kuollut, 15 kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää