Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Aira Samulin tänään 88 vuotta - Näin hän on muuttunut

Syntymäpäivä
Pitkän uran koreografina, yrittäjä ja luennoitsijana tehnyt Aira Samulin virkeän iän salaisuus on ilossa ja positiivisessa elämänasenteessa. Hän saikin sai vuoden positiivisin suomalainen -kunniamaininnan vuonna 2012.

Samulin vinkkasi tuolloin Ilta-Sanomien lukijoille, miten on itse pitänyt asenteesta kiinni vuosien ajan.

Purnaaminen pois

– Purnaamisen kun saisi pois. Ihmisten alakuloisuus lähtee huipulta. Oppositio tuo vain esille epäkohtia.

Kiitollisuus

– Olisi aihetta kiittää vaikka siitä, että meillä on lämmintä ja ruokaa.

Sisua peliin

– Yrittäjänä on kautta vuosikymmenten aikana ollut sellainen asenne, että totta kai selviämme.

Elämästä selviää

– Vanhainkodissa näkee ihmisiä, jotka kohta kuolevat. Jos ihminen selviää siitä tunteesta, että hän kuolee, miksi hän ei selviydy elämästä.

Tanssiminen

– Tanssi panee aivot liikkeelle. Rytmi, musiikki ja liikunta auttavat.

Tanssi onkin ollut lähellä Samulinin sydäntä aina. Tämä liikunnallinen kuva on vuodelta 1981.

Vuonna 1996 sirpsakka alle seitsemänkymppinen näytti tältä.

Aira Samulin juhli 70-vuotisjuhliaan vuonna 1997.

Samana vuonna hän sai veturin.

Samulin juhli 80-vuotispäiviään vuonna 2007. Samulin juhlisti pyöreitä vuosikymmeniään ottamalla kyynärvarteensa korkokenkätatuoinnin.

– Olen jo ajatellut pidemmän aikaa tatuoinnin ottamista ja minusta tämä oli hieno, unohtumaton lahja. Lapsenlapsillani on jo tatuoinnit, joten en sentään mennyt nuorten edelle tässä asiassa, Samulin kertoi.

Kuva vuodelta 2012. Samana vuonna hän osti uuden asunnon ja muutti Helsinkiin. Ikä ei ole koskaan estänyt Samulinia toteuttamasta unelmiaan.

– Ei pitäisi olla huolissaan, että 85-vuotiaanakin ei voisi ottaa lainaa. Maksan sen verran minkä ehdin. Perikunta voi hoitaa loput, Samulin laskeskeli.

– Haluan tuoda esiin sellaista asiaa, että jokaisen pitäisi ottaa haltuun vanhuutensa ja tehdä, mikä on itselle hyväksi. Aion remontoida asuntoni sellaiseksi, että siellä voi asua vaikka pyörätuolissa. Vanhallakin ihmisellä voi olla toiveita. Ei pidä ajatella, että en voi tehdä enää mitään, Samuli muistutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    10. 10

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää