Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Vapaaotteluilta vilisi suomalaisjulkkiksia: astuisiko Jarkko Ruutu häkkiin?

Katso video!
Cagen ammattilaisvapaaotteluillan VIP katsomossa nähtiin Suomen ykkösrivin julkkiksia.
Formulalegenda Mika Salo kertoi jännittävänsä tietysti eniten illan pääottelua Anton Kuivanen vastaan Sergej Grecichon, mutta sanoi myös muiden otteluiden olevan todella kiinnostavia.

Mika tekee edelleen töitä kilpa-autojen parissa ja kertoo matkustavansa työn puolesta 250 päivää vuodessa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Salon koti on matkalaukun lisäksi Tallinnassa. Salo pysyy kunnossa pelaamalla lätkää ja käyttämällä ahkerasti hotellien kuntosaleja. Vapaailtaa poikaporukassa viettänyt hyväntuulinen Salo kertoo jo odottavansa kesää ja sitä, että pääsee liikkumaan ulkona.

Tyyli-ikoni Klara Kivilahti iloitsee erityisesti suomalaisen naisvapaaottelijan Suvi Salmimiehen menestyksestä lajissa. Vapaaottelu ja muoti eivät Klaran mukaan ole niin kaukana toisistaan kuin voisi ehkä kuvitella: tämänkin kevään muodissa on vahvoja vaikutteita urheilusta. Tällä kaudella nähdään muun muassa huppareita, trikoita ja minihameita. Klara itse pitää kroppansa kunnossa treenaamalla pari kertaa viikossa spinningiä ja uintia.
 
Jarkko Ruutu kertoo lyöneensä lopullisesti naulan arkkuun jääkiekkoilijan uransa suhteen, eikä paluuta kaukaloon tulla näkemään. Ruutu nauttii nyt seesteisestä koti-isän elämästä. Jarkko kertoo vapaaottelijoiden olevan kovia jätkiä ja huippu-urheilijoita ja sanoo nauttivansa siitä, että pääsee haistelemaan tunnelmaa paikanpäälle. Ruutu ei kuitenkaan aio itse hypätä kehään vaan nauraa, että voisi korkeintaan toimia kehäpoikana.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    8. 8

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää