Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Suosikkijuontaja selätti syövät ja masennuksen

syntymäpäivät
Reijo Salmisen 70-vuotiseen elämään on mahtunut paljon käänteitä.
Aluksi muutama kysymys: Kuka paljasti takapuolensa Sdp:n puoluekokouksessa 1984? Kuka sai ihmepoika Robinin hahmossa jopa 30000-päisen yleisön? Kuka lenkkeili Dustin Hoffmanin kanssa New Yorkin Keskuspuistossa? Kuka oli ”nice boy”, jonka poskea Elisabeth Taylor hyväili hansikoidulla kädellään? Kenen autokuskina kerran oli nykyinen valtiovarainministeri? Kuka juonsi euroviisujen karsinnat 1971? Kenen pojanpoika juontaa viisukarsinnat 2015? Kuka täyttää ensi sunnuntaina 70 vuotta? Oikea vastaus on: Reijo Salminen.

Salmisen ura julkisuudessa käynnistyi 1960-luvulla. Salminen työskenteli Mallasjuoman markkinointipäällikkönä, ja ihmepoika Robinin hahmossa hän markkinoi Batman-limpparia.

– Kiertueen suosio oli huima. Kärjessä oli Oulu, yleisöä 30000. Sitten tuli Turku, 20000, muistelee Salminen.

Vuonna 1971 Reijo Salminen, 25, juonsi euroviisukarsinnat. Nyt homman hoitaa hänen pojanpoikansa Roope, 25.

– Piirit on pienet, isoisä-Salminen sanoo.


Retsin viisu-ura alkoi hieman nolosti.

– Lavalle tullessani kompastuin Ylen johtoon, siis mikrofonin johtoon. Toisen kerran kompastuin Ylen johtoon, kun Ylen johto lopetti Thilia Thalia -ohjelman.

Nykyään Thilia Thaliaa tekee Roope Salminen Klubiteatterissa.

– Myin Thilia Thalian nimen Roopelle eurolla. Tosin en vielä ole saanut rahoja.

Vuonna 1982 alkanut teatterivisailu Thilia Thalia teki Salmisesta koko kansan tutun. Toinen tekijä oli Jyrki Otila. Kaksikko teki yhdessä visailuja monelle kanavalle.

– Olen tehnyt 946 tv-ohjelmaa. Tuhanteen en koskaan päässyt.

Nykyään perinteiset tietokilpailut loistavat televisiossa poissaolollaan. Salminen on juontanut pubivisoja ja osallistuu kahdesti viikossa visailuun Cosa Nostra -nimisen joukkueen kapteenina.

Tuotevalvontakeskus kielsi pubivisoissa olutpalkinnot mutta ei lahjakortteja.

– Meillä on viime vuodelta palkintorahaa 500 euroa. Käymme sillä syömässä, ja illallisella tietysti visaillaan.

Reijo Salminen tekee kirjaa, jonka työnimenä on Perimmäisten kysymysten äärellä.

– Kaikilla tällä alalla toimivilla on värikkäitä tarinoita. Osa liittyy alkoholiin ja naisiin.

Salmisen rankin kokemus on Münchenin olympialaisista 1972. Hän johti Mallasjuoman myyntimiesten seuruetta, kun Finnairin kone päätyi lentokentälle, jossa kohta syttyi tulitaistelu Mustan Syyskuun ja Saksan poliisin välillä.

Terrori-iskun seurauksena kuoli 11 Israelin joukkueen jäsentä, viisi terroristia ja yksi poliisi. Salminen oli harvoja ulkopuolisia, joka näki tapahtuman läheltä.

Finnairin matkustajat oli suljettu lentokonehalliin. Salminen kiipesi katsomaan tapahtumia kattoikkunasta.

– Ensimmäistä kertaa näin ihmisen kuolevan, monen ihmisen. Se tuli uniin pitkän aikaa.

Salminen näki verilöylyn 10–15 metrin päästä. Lehdistö oli eristetty kymmenien kilometrien päähän.

– Annoin amerikkalaiselle tv-yhtiölle haastattelun, joka meni suorana Amerikkaan.

Salminen kohtasi Dallasin JR:n eli Larry Hagmanin tv-festivaaleilla Montreux’ssa 1990.

Retsi oli juuri saanut koivuhalon kokoisen Nokian puhelimen ja löi sen Hagmanin kouraan. Amerikan staralle kännykän esiaste oli vastaava ihme kuin aikoinaan Mihail Gorbatshoville. Hagman jutteli koti-Suomessa olleen Krissen, 13, kanssa. Krisse kertoi pyrkivänsä samalle alalle, siis näyttelijäksi.

– Krisse lähti suoraan huipulle juttelemaan. Silloinkaan ei ollut kamera mukana. Ystävällisenä miehenä Hagman olisi varmaan suostunut kuvaan. Esko Aho sanoi, että Nokia olisi maksanut helkkaristi siitä kuvasta.

Kameraa olisi tarvittu myös, kun Salminen kohtasi Dustin Hoffmanin New Yorkin Central Parkissa. Hän oli vaimonsa Kaarinan kanssa reissussa.

– Yhtäkkiä Dustin Hoffman juoksee ohitse. Juoksimme yhdessä kierroksen Central Parkin ympäri. Seuraavana aamuna Dustin tulee taas vastaan ja huikkaa, että ”Hello, Reijo!” ja ”Dear Kaarina!”.


Vuonna 2006 Salminen kohtasi Eino Grönin kanssa Bill Cosbyn. Sillä kertaa kamera oli mukana, ja Retsi otti kuvan Grönistä ja Cosbysta. Mutta kun hän itse poseerasi Cosbyn rinnalla, kamerasta simahti akku.

– Nyt Cosby on julkisuudessa raiskausjuttujen takia. Ehkä on hyvä, että emme ole kuvissa yhdessä, Salminen sanoo.

Onneksi seuraavastakaan tempauksesta ei ole kuvia.

Kerran Salminen meni kahden kaverinsa kanssa onnittelemaan ystäväänsä, jolla oli synttärit. Kolmikko ajoi Volkkarilla juhlapaikalle –alasti.

Tunnelma juhlatalossa oli jossain määrin kiusaantunut. Sen verran huumoria oli kuitenkin löytyi, että järjestettiin peppujen kauneuskilpailu. Hanuriin piirrettiiin numero, ja juhlakansa sai äänestää, kenellä on kaunein takamus. Retsi sai nolla ääntä.

– Illalla minulla oli keikka Sdp:n puoluekokouksessa. Siellä oli tuttu demaripariskunta. Löin miehen kanssa vetoa, onko takapuoleni pariton vai parillinen, Salminen muistelee.

Retsi meni pariskunnan rouvan kanssa verhon taakse, ja kohta sieltä kuului rouvan ilmoitus: ”Reijolla on täällä ykkönen”. Salminen voitti vedon.

Näyttelijälegenda Veikko Sinisalo tarjosi kerran Retsille kyydin Helsingistä Tampereelle. Autokuskina ollut nuorimies kaivoi takakontista herroille kaksi pulloa valkoviiniä.

– Matka meni mukavasti. Lauloimme Veikon kanssa koko matkan. Myöhemmin ilmeni, että autokuski oli Antti Rinne, nykyinen valtiovarainministeri. Hän toimi opiskeluaikoinaan Veikon autokuskina.

Viime syksynä oli lööpeissä, kun Salminen kertoi vauhdittaneensa Vesa-Matti Loirin uraa junailemalla Veskulle laulukeikan Rovaniemellä 1971. Vesku soitti Retsille Espanjasta ja kiitteli jutusta.

– Olin tietokilpailussa, ja joukkueemme hylättiin, koska puhuin puhelimeen.

Salminen pääsi Urheiluruutuun 1990, kun hän hyppäsi Hjallis Harkimon kanssa benji-hypyn Uudessa Seelannissa. Hjallis oli purjehtimassa maailman ympäri ja oli päässyt Aucklandiin.

– Olimme kai ensimmäiset suomalaiset benjihyppääjät. Ministeri Ilkka Kanerva oli paikalla, ja hän sanoi, että ”Suomen hallitus tarjoaa sankareille samppanjat”.

– Myöhemmin Harkimo tarjosi minulle Jokereista kymmenen prosentin osuutta. Vaimoni sanoi, että ”Vain kuolleen ruumiini yli”. Kalervo Kummola osti prosentteja ja myi helvetin hyvällä voitolla.

Salminen oli Kalervo Kummolan ja tuottaja Jarmo Porolan (1943–2005) kanssa osakkaana VipVisionissa, joka sitten myytiin hyvällä hinnalla tanskalaisille. Tästä yhtiökumppanuudesta jäi Retsillä hieman hampaankoloon.

– Lauloin 1990 Havaijilla karaokea. Ehdotin, että pannaan karaoke firmaan, mutta kaverit veti välistä ja perusti oman yhtiön siihen viereen, ja tekihän ne kai miljoonan karaokella. Olin pikkasen katkera, Salminen tilittää.

Muutama vuosi sitten Salminen eli synkeitä aikoja. Hän sairasti kaksi syöpää. Ensin iski rakkosyöpä. Kun se saatiin parannettua, tuli eturauhassyöpä.

Salmisen taistelu syöpää vastaan oli pitkään harvojen tiedossa. Enää hän ei asiaa salaile.

Muutama päivä sitten Salminen kävi kontrollissa. Mikä nyt on tilanne?

– Terveydentila on hyvä. Olen siirtynyt syöpäkontrolleissa puolen vuoden jaksoihin, Salminen sanoo.

Samoihin aikoihin syövän kanssa Salmiseen iski masennus.

Salminen kertoi taannoin, että masennuksella oli osuutta siihen, että hän tarttui keikan jälkeen maistissa rattiin, ja käry kävi. Seurauksena oli 55 päivää ehdollista ja 1365 euron sakot.

– Kyllä hävettää ja tuntuu pahalta. Harkintakyky petti täydellisesti. Ei olisi silloin pitänyt tarttua rattiin. Mutta ajattelin, että kyllä tämä hoituu, kun ajomatkaa oli vain muutama kilometri, kertoi Salminen tuolloin Ilta-Sanomissa.

Mahdollisesti ensi jouluksi ilmestyvässä kirjassaan Salminen aikoo kertoa myös rattijutustaan.

– Kuinkahan monta vuotta tuo tapaus oikein muistetaan, hän aprikoi.

Salminen kertoo, että syöpäsairauksilla oli osuutta masennuksen puhkeamiseen. Oli muutakin, mikä aiheutti melankoliaa.

– Olin ollut 16 vuotta Lahden valtuustossa. Tuli yhtäkkiä ajatus, että en lähde enää mukaan politiikkaan. Sitten halusin takaisin, mutta ei ne enää ottaneetkaan, kertoo Salminen (kok).

– Tuli sellainen olo, että voi paska, miksi mä lähdin pois. Sitten se vaan tuli, masennus. Suurentelin asioita, mutta nyt minulla on terveen paperit. Masennus on käsittääkseni ohi.

– Nyt on hyvä fiilis kaikin puolin. Olen vähän laihdutellut, ja ajattelin juosta puolimaratonin Montenegrossa ensi lokakuussa, Reijo Salminen sanoo.

Reijo Salminen viettää 70-vuotissyntymäpäiväänsä Las Palmasissa muun muassa golfia pelaten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. 6

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    9. 9

      Kimi Räikkönen hyökkäsi radalle – Ferrarilta suukapula suomalaistähdelle

    10. 10

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää