Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Jaakko Saariluoma hauskan miehen roolista Tainola Show’ssa: ”Se on yksinäistä työtä”

TAINOLA SHOW
Näyttelijä, stand up -koomikko Jaakko Saariluoma lähtee pitkälle kiertueelle ja vakuuttaa Tainola Show’ssa, ettei kaipaa Putous-ohjelmaa.
Näyttelijä Jaakko Saariluoma teki Putousta viisi vuotta. Hän myöntää Tainola Show’ssa tulleensa siinä projektissa tiensä päähän.

– Viiden vuoden jälkeen tuli selkeä visio, että tämä oli nyt tässä. Meidän porukka oli tehnyt kaikkensa tappiin saakka. Olimme sitä mieltä, että jos jatkamme, jäämme polkemaan paikallaan, Jaakko Saariluoma paljastaa Putous-joukon tunteita.

Nyt Saariluoma lähtee tahkoamaan Suomea, sillä hän esittää yli kahden kuukauden aikana oman Stand Up -iltansa peräti 33 kertaa.

– Tällainen kiertue on täysin erilainen kuin televisiossa esiintyminen. Stand up on tässä ja nyt. Tapaan ihmiset kasvoista kasvoihin ja joko he pitävät tai eivät, Saariluomaa maalailee.

Hauskan miehen rooli on Saariluomalle omanlaisena tehtävä.

– Se on yksinäistä työtä. Aina, kun ajan keikalle, pitää perille päästyä olla hauska. Edessä istuu salillinen väkeä ja jos homma ei lähde käyntiin, tuntuu oudolta. Näitä hetkiä on tullut, mutta vuosien varrella olen kehittänyt hengissä säilymisen, hän sanoo.

Katso haastattelu videolta ja lue koko juttu viikonvaihteen printtilehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    6. 6

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    10. 10

      Katso kuvat: Mielenosoittajia erottava naru loppui kesken poliisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    6. Näytä lisää