Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Maggie Smith aikeissa jättää Downton Abbeyn – ”Olen kai siinä jo 110-vuotias”

Suosikkisarja
Rakastettu veteraaninäyttelijä uskoo, että kuudes kausi on Downton Abbeyn viimeinen. Itse hän ainakin on aikeissa lähteä.
Suositulle brittiepookkisarjalle Downton Abbeylle on tulossa ensi vuonna kuudes kausi, mutta lehtitietojen mukaan se on sarjan viimeinen. Tuotanto ei ole vahvistanut tietoa, mutta näyttelijät vaikuttavat itsekin uskovan sarjan saapuvan pian päätökseensä.

Dame Maggie Smith esittää sarjassa leskikreivitär Violet Crawleyta. Hän paljasti juuri, että ei aio jatkaa sarjassa, vaikka tuotanto jatkuisikin.

”Sanotaan, että kuudes kausi on viimeinen, enkä minäkään ymmärrä, kuinka sarja voisi jatkua. Itse en ainakaan voi jatkaa... tietääkseni olen siinä kai jo noin 110-vuotias. Sarjahan on edennyt jo 1920-luvun lopulle”, Smith sanoi Sunday Timesissa Hollywood Reporter -lehden mukaan.

Näyttelijä ehkä liioittelee hahmon ikää hiukan. Sarja alkoi vuodesta 1912. Jos nyt ollaan 1920-luvun lopulla ja leskikreivitär oli sarjan alkaessa noin seitsenkymppinen, ei hän vielä lienee täyttänyt sataa vuotta. Maggie Smith itse on 80-vuotias.

Downton Abbeyn ohella Smithin tunnetuimpia töitä ovat Hotelli Firenzessä ja seitsemän Harry Potter -elokuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    5. 5

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    5. 5

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    6. Näytä lisää