Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Susanna Ruotsalainen kaahasi ajokorttinsa hyllylle: ”Oli sen verran voimakas auto, että sille ei tarvitse kuin näyttää jalkaa”

Susanna Ruotsalainen ajoi 80:n alueella 121 kilometriä tunnissa.
Susanna Ruotsalainen oli palaamassa kotiseudultaan Haapajärveltä nykyiseen kotiinsa Helsinkiin, kun hän lähti ohittamaan kahta autoa ohituskaistalla. Hän ajoi 80:n alueella 121 kilometriä tunnissa, ja jäi poliisin tutkan haaviin.

Tapaus sattui 4-tiellä Pihtiputaan kohdalla neljä viikkoa sitten. Ylinopeudesta kertoi ensimmäisenä 7 päivää –lehti.

Susannan ajokortti lähti ylinopeudesta hyllylle kuudeksi viikoksi, joten hän on vielä kaksi viikkoa ilman ajolupaa.

– En ole saanut asiasta mitään ilmoitusta, mutta veikkaan, että kortti on hyllyllä vähintään sen kuusi viikkoa, hän sanoo.

– Sakkoa tuli 814 euroa. Olin kutsuttuna Haapajärvelle paikalliseen nyrkkeilyiltaan. Tuli vähän kallis nyrkkeilyreissu.

Susanna taittoi matkaa työkaverinsa autolla.

– Keli oli kuiva ja alla oli nelivetoinen auto. Oli sen verran voimakas auto, että sille ei tarvitse kuin näyttää jalkaa, niin heti tulee 120 kilometriä lasiin.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  5. 5

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

  10. 10

    Kiira Korven mielestä Petra-sisko oli häntäkin lahjakkaampi luistelija – Petra paljastaa, miksi lopetti jo 15-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  5. 5

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  6. Näytä lisää