Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Mitä Rimakauhua ja rakkautta -sarjan naisille kuuluu nyt? – ”Elän melkein kädestä suuhun”

Suosikkisarja
Romanttisen brittisarjan kolme naistähteä näyttelevät edelleen, mutta eivät enää samoilla huippupalkkioilla kuin ennen.
Rimakauhua ja rakkautta, Ava klo 22.00

Avalla uusintana nähtävä brittisarja Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet, 1998–2003) teki näyttelijöistään tähtiä. Naisnäyttelijöistä Rachelia esittävä Helen Baxendale oli tunnettu jo ennen sarjaa ja aloitti paremmalla palkalla kuin muut. Jennyä esittävän Fay Ripleyn mukaan erot kuitenkin tasoittuivat muiden naishahmojen kiriessä suosiossa Rachelin rinnalle.

Karenia sarjassa esittänyt Hermione Norris on nähty sarjan jälkeen Suomessakin eri brittisarjoissa, viimeksi TV1:llä 6-osaisessa Samassa veneessä -sarjassa. Kolmikosta Norris on tehnyt tv-töitä ahkerimmin, hänet on nähty myös sellaisissa sarjoissa kuten Kenttäsairaalat sisaret, Sylillinen piikkilankaa, Peter Kingdom ja Erikoisjoukkue.

Vaikka töitä riittää, palkkaa ei Norrisin mukaan makseta enää entiseen malliin.

– Ala on nyt ihan erilainen ja palkkiot ovat menneet huimasti alaspäin, Norris kertoi Reader’s Digest -lehden brittipainoksessa viime marraskuussa.

Ala on nyt ihan erilainen ja palkkiot ovat menneet huimasti alaspäin.

Norris kertoi siirtyneensä tekemään osan nelihenkisen perheensä ostoksista halvempaan kauppaketjuun aikaisemman luksuskaupan sijaan.

”Ei mitään” sukanvarteen

Fay Ripley jätti Rimakauhua ja rakkautta -sarjan omien sanojensa mukaan juuri ennen kuin näyttelijöiden palkkashekit olivat muhkeimmillaan. Silti hän ei valita rahan vähyyttä. Vuodessa arviolta 150 000 puntaa eli 206 000 euroa tienaava näyttelijätär totesi sen sijaan, ettei laihoista vuosista huolimatta edelleenkään osaa säästää.

– Elän melkein kädestä suuhun ja minua huolestuttaa, ettei minulla ole säästöjä. Se valvottaa minua öisin, Ripley tunnusti Daily Telegraph -lehdelle.

Varaton Ripley ei kuitenkaan ole, sillä hän omistaa useampia kiinteistöjä Britanniassa. Näyttelijäntöitä Ripley teki ”Rimiksen” jälkeen satunnaisemmin, yhden jakson yksittäisistä sarjoista. Viimeksi hänet nähtiin Suomen televisiossa Reggie Perrin -sarjassa vuonna 2011.

Näyttelemisen ohella Ripley onkin tehnyt kaksi keittokirjaa ja paljon hyväntekeväisyyttä. Viime vuonna hän sai yhden päärooleista brittipoliisisarjassa Suspects, jonka dialogi on pääosin improvisoitua. Sarjalle on luvattu jatkoa.

Ripley on naimisissa australialaisen näyttelijän Daniel Lapainen kanssa ja heillä on kaksi lasta.

”En aio turvautua plastiikkakirurgiaan”

Rimakauhua ja rakkautta -sarjan loppumisen jälkeen puhuttiin vuosikausia mahdollisesta elokuvasta jatkona sarjalle. Helen Baxendalelle paluu oli mahdoton: hänen hahmonsa Rachel kuoli auto-onnettomuudessa. Baxendale teki 2000-luvulla pääosin teatteria, hiljaisempina aikoina hänet nähtiin myös mainoksissa. Rooli Frendit-sarjassa jäi aiottua lyhyemmäksi perheenlisäyksen vuoksi.

Vuonna 2011 Baxendale nähtiin parissa lyhyeksi jääneessä sarjassa. Hän vieraili George Gentlyn tutkimukset -sarjassa jaksossa Lost Child, joka nähdään Suomessa TV1:llä lauantaina 11.4.

Kolmen lapsen äiti vähensi töitään aluksi perhesyistä. Lähestyessään 40 ikävuotta työt alkoivat vähentyä muutenkin.

– Pääset tiettyyn ikään ja aivan selvästi tilaisuuksia tulee eteen vähemmän. Se ei ole oikein. Kuka haluaa nähdä pelkkiä miehiä televisiossa? Baxendale ihmetteli vuosi sitten Independent-lehdelle.

Baxendalen, 44, mukaan tilanne ei ole vuosikymmenien varrella parantunut, vaan kenties jopa pahentunut. Silti hän ei aio heittäytyä epätoivoiseksi. Hän on kertonut, ettei halua turvautua plastiikkakirurgiaan, eikä Botox-ruiskeisiin.

– En haluaisi lasteni näkevän, että minusta viehättävältä näyttäminen tarkoittaisi samaa kuin nuorelta näyttäminen, hän kertoi Daily Mirror -lehdelle.

Nykyään Baxendale esittää Cuckoo-nimisessä komediasarjassa päähenkilön anoppia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. Näytä lisää