Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Tv-ohjelma paljasti suomalaishotellin oudon menon – nytkö täyttyi alkoholitarkastajan mitta?

Alkoholitarkastajan kuppi kuohahti yli hotelliravintolan ysärikasari-bileistä.
Joroisissa sijaitsevan hotelli Joronjäljen tulevaisuus soittoruokalana on uhattuna. Joronjäljen alkoholilupa on parhaillaan viranomaisten käsittelyssä.

Alkoholitarkastaja Virpi Honkanen Itä-Suomen aluehallintovirastosta on vaitonainen Joronjäljestä.

– En voi kommentoida tapausta. Valvonta-asia on käsittelyssä eli se on keskeneräinen.

Joronjäljen omistaja Auvo Puurtinen on lupien menettämisen pelossa perunut kaikki loppuvuoden keikat ja tapahtumat.

– Mutta jos viranomaisilta tulee järkevä päätös ja saan luvan, otan kaikki keikat tänne takaisin.

Auvo Puurtinen kertoi maanantaina IS:lle, miten hän joutui viranomaisten silmätikuksi esiinnyttyään loppuvuonna televisiossa Kuppilat kuntoon -suosikkiohjelmassa. Joronjäljestä on ohjelman jälkeen tehty nimettömiä kanteluja ja valituksia.

Puurtisen mukaan ärsytyksen aiheuttaja oli ohjelman snapsilasikohtaus (näkyy yllä olevalla videolla). Tarkoitus oli, että ohjelman juontaja Jyrki Sukula olisi nauttinut snapsilasista.

– Sukula jätti snapsilasin pöydälle. Ajattelin pihinä miehenä, ettei ainetta sovi jättää lasiin tai heittää pois. Naukkasin itse lasista, Puurtinen tilittää.

Viranomaiset terhakoituivat, ettei tv-ohjelmassa saa näyttää snapsin juomista.

– Juoma olisi pitänyt nauttia kahvikupista, Puurtinen sanoo.

Tappelunujakkaa, sammuneita

Tv-ohjelman jälkeen Joronjäljessä on rampannut viranomaisia.

Puurtinen kertoo, että viimeinen niitti oli pari viikkoa sitten Joronjäljessä järjestetyt ysärikasari-bileet. Tilaisuudessa oli paljon osallistujia. Paikalla oli myös viranomainen valvomassa.

Puurtinen kertoo, että bileissä sattui kaikenlaista huomautettavaa.

– Ulkona syntyi tappelunnujakka. Kaksi kaveria sammui eivätkä järjestysmiehet toimittaneet heitä ulos kylmään, vaan jättivät sisätiloihin. Yksi nainen hörppäsi naistenvessassa pimeää viinaa.

Puurtisen mukaan miespuolinen järjestyksenvalvoja ei häveliäisyyssyistä mennyt naisten vessaan valvomaan. Tarkastaja sen sijaan huomasi tapahtuman.

Tarkastaja sattui myös näkemään hotellin kassalla epäilyttävän kuittiepisodin.

Hotellin työntekijä naputteli kassaan maksun ja tarjosi kuittia asiakkaalle. Asiakas ei huolinut kuittia eikä työntekijä repäissyt kuittia kassasta.

Joronjäljen kassat ja kuittiliikenne ovat olleet tarkastajien kohteina.

– Bileissä meillä oli kaksi omaa kassaa ja yksi tilapäinen kassa. Huomautus tuli siitä, että tilapäisen kassan kuiteista puuttuivat yrityksen nimestä Oy-sana ja Y-tunnus, Puurtinen voivottelee.

Milloin sääntö-Suomi havahtuu?

Puurtinen ihmettelee, pitääkö viranomaisen aina erilaisten ilmiantojen perusteella tehdä tarkastusiskuja.

– Nyt tämä pussinperä (Joroinen) on otettu kohteeksi, vaikka Mikkelissä olisi tarpeeksi valvottavaa. Ihmiset kertovat, ettei isoista marketeistakaan aina saa kuitteja.

Alkoholitarkastaja Virpi Honkanen sanoo, että ilmoituksia epäkohdista voi tulla kansalaisilta tai viranomaisilta.

– Sitten harkitaan, johtaanko se tarkastukseen tai en.

Honkasen mukaan tarkastukset tehdään ”riskiperusteisen arvioinnin mukaan”. Tarkastukset kohdentuvat sellaisiin paikkoihin, joissa on aiemmin havaittu epäkohtia.

– On esimerkiksi myöhäinen aukiolo, nämä jatkoaikapaikat ovat sellaisia. Voi olla näitä harmaan talouden valvonnan tarpeita.

Honkanen lisää, että tilapäiset tapahtumat ovat myös usein sellaisia, että ne käydään tarkastamassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    8. 8

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    9. 9

      Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

    10. 10

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää