Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -asiantuntija kertoo: Tämä kaatoi Pian ja Jussin liiton

kohusarja
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisessä jaksossa Pia ja Jussi päättivät erota. Psykologi Kari Kiianmaa sanoo, että pari saattoi lähteä ohjelmaan mukaan liian suurin odotuksin.
Ensitreffit alttarilla -parien valinnassa mukana ollut psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa harmittelee, että ohjelman asiantuntijoiden hyväksi pariksi kokemat Pia ja Jussi päätyivät lopulta eroon. Kiianmaa on sitä mieltä, että pari olisi sopinut toisilleen hyvin.

– Se jokin, mikä suhteesta jäi lopulta puuttumaan, saattoi johtua jonkinlaisesta omasta sisäisestä tai ulkoisesta paineesta siitä, millaista tuoreen avioparin elämä pitäisi olla. Tuli mieleen, että onko heillä ollut liian kiire siihen, että heti pitäisi olla suuria tunteita ja rakastumista.

Kiianmaa uskoo, että avioliittoon on lähdetty Pian ja Jussin kohdalla liian kovin odotuksin.

– Heidän kohdallaan loppuratkaisu oli ehkä pienoinen pettymys. Olisin toivonut, että he olisivat pidempään yrittäneet työstää suhdetta. Avioliitossahan tavoiteltavaa on löytää ihminen, jonka kanssa on hyvä rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Pelkällä rakastumisella ei vielä pitkälle pötkitä, Kiianmaa miettii, mutta huomauttaa samalla, ettei eron todellisia syitä voi tietää kukaan muu kuin pari itse.

Yhteen jääneistä pareista Kiianmaa pitää Violan ja Esan vahvuutena molempien kypsyyttä ja henkistä valmiutta asettua vakavaan suhteeseen. Miiaa ja Ollia hän kiittelee kärsivällisyydestä ja halusta työskennellä suhteen eteen.

– Miian ja Ollin alku ei lähtenyt yhtä hyvin kuin Violalla ja Esalla, mutta he ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä ole odottaneet heti mitään suurta tunteiden paloa. Sen sijaan he ovat puhuneet avoimesti tunteistaan ja peloistaan. Sitä henkistä yhteyttä on rakennettu tosissaan, ja nyt se tuottaa tulosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    10. 10

      Naapuriin muutti homovastainen mies – perheenäidin täydellinen vastaus räjäytti somen riemuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. Näytä lisää