Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Nämä Suomi-hitit kuullaan Tähdet, tähdet -ohjelmassa - Kristalla ja Anettella ongelmia kielen kanssa

tähdet, tähdet
Iskelmää ja tanssimusiikkia esittävät artistit ovat vahvoilla sunnuntaina. Kappaleet eivät kuitenkaan ole heille tyypillisimpiä.
Tähdet tähdet –ohjelman kolmannen jakson teema on Made in Finland. Kaikki kappaleet ovat suomenkielisiä kotimaisia ikivihreitä.

Tuomariston vakijäsenten, Maria Veitolan ja Juhani Merimaan lisäksi laulajia luotsaa kymmenillä kultalevyillä palkittu säveltäjä Kassu Halonen.

Viime sunnuntaina energisellä ja jopa aggressiivisella punk-biisillä yleisön hurmannut Mira Luoti on ollut viikon mittaan rankassa vatsataudissa.

– Yritin kuunnella kappaletta, mutta nukahdin. Kävin kuitenkin eilen lauluharjoituksissa ja tanssitreeneissä lääkkeiden voimalla. Kuumetta on ja olo on todella heikko, Luoti kertoo MTV3:n haastattelussa.

Kovimman haasteen edessä ovat suomenruotsalainen Krista Siegfrids, joka arastelee laulaa suomeksi, sekä pelkää herkkää balladityyppistä kappaletta, joka saa hänet liikuttumaan kyynelten partaalle.

Suomen kieli on erityinen haaste myös Anette Olzonille, jolla on muutenkin melko vaikea kappale tulkittavana.

Vahvoilla on Arja Koriseva, joka pääsee näyttämään todellisen laulutaitonsa Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemällä kappaleella.

Nämä Suomi-hitit kuullaan kolmannessa livelähetyksessä:

Krista Siegfrids: Hector - Lumi teki enkelin eteiseen

Arja Koriseva: Tapio Rautavaara - Kulkuri ja joutsen

Markku Aro: Juha Vainio - Käyn ahon laitaa

Roope Salminen: Irwin Goodman - Poing poing poing

Waltteri Torikka: Reijo Taipale - Satumaa

Laura Voutilainen: Tehosekoitin - Asfaltti polttaa

Anette Olzon: Lasse Mårtenson - Myrskyluodon Maija

Jarkko Ahola: Freeman - Ajetaan tandemilla

Mira Luoti: Monica Aspelund – Lapponia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    4. 4

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Tältä näyttäisi nykypäivän Turku tuhottuna – taiteilijan pysäyttävä kuva, jos sota iskisi Suomeen

    9. 9

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    10. 10

      Naapuriin muutti homovastainen mies – perheenäidin täydellinen vastaus räjäytti somen riemuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    4. 4

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää