Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Vappu Pimiä salakuljetti hedelmiä Suomeen – ”Edesvastuutonta”, sanoo Eviran ylitarkastaja

Hedelmiä Suomeen
– Edesvastuutonta, sanoo Eviran ylitarkastaja tv-tähden tempauksesta.
Juontaja Vappu Pimiä kertoi Instagram-tilillään, että salakuljetti muutamia sitrushedelmiä Amerikasta Suomeen.

– On edesvastuutonta yllyttää muita tekemään tällaista julkaisemalla kirjoituksen, jossa henkilö kertoo salakuljettaneensa hedelmiä. Ihminen, joka tällaista tekee, ei välttämättä tiedä, kuinka iso riski salakuljetettuun hedelmään saattaa liittyä, ylitarkastaja Kari Nurmi Evirasta sanoo.

Riskeistä Nurmi antaa esimerkin.

– Jos joku vaikka toisi Amerikasta omenapuun taimen matkalaukussaan, hän ei välttämättä tiedä, että taimessa voisi olla esimerkiksi jokin kasvitauti. Ihmisen silmä ei tällaista havaitse. Kun taimi istutetaan maahan, tauti saattaa olla tuhoisa maamme omenapuille.

Vappu Pimiä myönsi julkaisemansa kuvan yhteydessä salakuljettaneensa hedelmät. Eli hän siis tiesi, ettei olisi saanut tuoda hedelmiä, vaikka kyseessä olikin vain muutama kappale.

Alla Vapun julkaisema Instagram-kuva. Jos kuva ei näy, katso se täältä.

– Hänellä olisi pitänyt olla kasvinterveystodistus. Kyllä sitruunallekin sellainen tulee hankkia, vaikka kyseessä ei olisi kuin muutama hedelmä. Suomen tullissa pitää sitten maahan saavuttaessa esittää todistus ja näyttää ostamansa tuotteet, Nurmi kertoo.

Nurmi ei halua kuulostaa pikkumaiselta, vaan sanoo, että tällaisilla säännöillä turvataan EU-viljelijöiden tuotannot.

Nurmi on sitä mieltä, että jos Pimiä olisi tarkastettu ja hedelmät löydetty, tuskin siitä olisi tullut seuraamuksia.

– Tietysti, jos asia olisi viety syyttäjälle asti, mikä olisi ollut mielestäni hyvin epätodennäköistä, siitä olisi voinut tulla sakkorangaistus, hän sanoo.

Kari Nurmi ei maalaa mustia pilviä lomalaisten tuliaisille, mutta muistuttaa:

– Silloin, kun matkailija saapuu Euroopan ulkopuolelta, hän voi tuoda ilman todistusta ja tarkastusta 20 kappaletta leikkokukkia kuten ruusuja ja orkideoita. Jos määrä on suurempi, tarvitaan todistus, Nurmi linjaa.

Vappu Pimiän Instagram-kuvasta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    3. 3

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    3. 3

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää