Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Suosikkijuontaja tunsi Nepalissa kuolleen vuorikiipeilijän - ”Rakastuin Samuliin ihan täysillä”

tragedia
Radiojuontaja Kimmo Vehviläinen muisteli lähetyksessä Nepalissa menehtynyttä vuorikiipeilijäystäväänsä Samuli Mansikkaa.
Radio Aallon aamujuontaja Kimmo Vehviläinen kertoi torstaiaamuisessa lähetyksessä tunteneensa keskiviikkona Nepalissa traagisesti menehtyneen vuorikiipeilijä Samuli Mansikan. Ystävykset tutustuivat toisiinsa Tansaniassa Sansibarin saarilla yhteisen ystävänsä kautta.

Vehviläinen ja Mansikka pitivät tiiviisti yhteyttä vuosien varrella ja ystävyys syveni entisestään. Radiojuontaja kertoo olleensa vaikuttunut uudesta ystävästään jo ensitapaamisella, kun he illallistivat pitkään keskustellen kaikesta maan ja taivaan välillä.

– Rakastuin Samuliin ihan täysillä ja musta tuli todella iso Samuli Mansikka -fani jo silloin. Hän oli käsittämättömän karismaattinen ja mielettömän ystävällinen. Hänellä oli mieletön aura ympärillään ja kun hän kertoi tarinoitaan niistä vuorien valloituksista, niin se oli sellaista tyyntä ja analyyttistä, Vehviläinen muistelee.

Juontaja kertoo aiheesta puhumisen olevan hankalaa, sillä edellinen ilta meni shokissa ja itkiessä, kun hän kuuli suru-uutisesta.

– Samuli oli aikanaan täysin hurahtanut vuorikiipeilyyn ja rakasti sitä enemmän kuin mitään muuta. Ja tiedättekö vähän samalla tavalla kuin prinsessa Diana menehtyi, niin tulisi se ajatus, että eihän prinsessat kuole. Samuli Mansikka oli mulle kuin MacGyver, että hän on kuolematon. Ja nyt sitten kuitenkin vuori ja olosuhteet veivät voiton, Vehviläinen toteaa.

Mansikan tavoitteissa oli huputtaa kaikki yli 8000 metriä korkeat vuoret. Radiojuontaja muistelee kuinka Mansikka lähestyi häntä useampaan otteeseen, koska tarvitsi kalliille reissuillensa sponsorinäkyvyyttä.

– Väkisin tuli valtava turhautumisen tunne, että tässä viimeisen vuoden aikana Samuli otti muhun muutaman kerran yhteyttä, että voisinko auttaa häntä saamaan näkyvyyttä, Vehviläinen muistelee ja kertoo yrittäneensä vakuutta Radio Aallon tuottajia useaan kertaan tekemään Mansikasta puhelinhaastattelua kun hän on vuorikiipeilemässä.

– Nyt hän yhtäkkiä kiinnostaa kaikkia. Hän ikään kuin sai sen mitä kaipasi uransa jatkolle. Eikö ole tragedia, Vehviläinen päivittelee.

Kuuntele podcastista kaikki Vehviläisen muistelot ystävästään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    6. 6

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    7. 7

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    8. 8

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    6. Näytä lisää