Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Tuulitunneli-ohjelman Maisa Torppa: ”En tietenkään ole hylännyt lastani”

TV-tähti
Tuulitunneli-ohjelman vakiopanelisti Maisa Torpalle oma poika on elämän kohokohta.
Nuori kaunis ja uhkea nainen, joka on käynyt leikkauttamassa rintansa jo 18-vuotiaana. Moni voisi kuvailla ensi kuussa Subilla alkavan Tuulitunneli-ohjelman vakiopanelisti Maisa Torppaa keinotekoiseksi, sillä hänellä on myös täytettä huulissa, hiustenpidennys, tekokynnet ja tekoripset.

– Minulle ei ole tehty mitään muuta kauneusleikkauksia kuin silikonirinnat. Se on arkipäivää, lähipiirissäni ei ole sellaista, jolle ei olisi tehty rintaleikkausta, Torppa kertoo Ilta-Sanomille.

– Olen ollut pienikokoinen kaikin puolin ja halusin leikkauttaa rintani. Tänä päivänä se on vähän kuin hiustenvärjäys. Tärkeintä, että on hyvä olo omassa kropassa, 23-vuotias Maisa Torppa perustelee.

Helsinkiläisnainen on ehtinyt olla aviossa ja erota. Hänellä 2,5-vuotias Leo-poika. 7 päivää -lehti kirjoitti viime vuonna, että Maisa olisi hylännyt lapsensa, kun meni chat-töihin Budapestiin.

– En tietenkään ole hylännyt lastani, Leo oli itse asiassa vieressäni, kun juttu ilmestyi. En tiedä, ehkä siinä jutussa oli takana katkeraa eroa toiselta osapuolelta.

– Ei lastaan pysty jättämään. Leo on silmäteräni ja koko elämäni kohokohta. Kun olin Budapestissä, meni aika, etten nähnyt häntä, mutta hän kävi siellä. Nyt lastenhoito toimii paremmin kuin hyvin.

Palattuaan tammikuussa Budapestistä hän aloitti työt asuntomyyjänä. Sinkkunainen viihtyy vähän liiankin hyvin kotona.

– Perheeni on tosi tiivis. Kaikesta on selvitty läheisten avulla. En käy baareissa ikinä, ehkä kerran vuodessa. Olen tylsä, sellainen kotihiiri.

Maisa Torppa ei ole tällä hetkellä haikailemassa parisuhteen perään.

– Elämässä on paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä. Pärjään näin oikein hyvin, hän sanoo.

Maisan tv-persoona on kasvanut vähä vähältä. Hänet valittiin 2009 Miss Bikiniksi, jonka jälkeen tie vei MTV:n chat- ja peliohjelmien juontajaksi. Vuonna 2012 hän oli Viidakon tähtösissä ja Aurinkorannan tähtösissä. Tähänastisista isoin tv-rooli alkaa ensi kuussa Tuulitunnelissa.

– Olen iloinen, räväkkä ja suora. Tiedän harvoja, jotka ovat suorempia kuin minä, hän kuvailee itseään osuvasti.

– Tuntuu huikealta, että minulle tarjottiin nyt isoa roolia Tuulitunnelissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä kuolonuhria vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    8. 8

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    9. 9

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä kuolonuhria vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää