Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Musta Barbaari ja David Hasselhoff taistelivat – kumpi voitti?

Talk show
Ritari Ässä haastoi talk show’nsa vieraana olevan Mustan Barbaarin punnerrusmittelöön.
David Hasselhoff haastoi torstaina Sub-kanavalla alkaneessa talk show’ssaan Mustan Barbaarin punnerrusmittelöön, joka päättyi illan isännän kannalta lyhyeen.

Hasselhoff ja rap-artisti Musta Barbaari eli James Nikander asettuivat ohjelman Beat the Hoff -osiossa studion lattialle punnerrusasentoon. Tehtävänä oli saada kaadettua vastustaja lattialle ja pysyä kuitenkin itse pystyssä.

Hasselhoff sai hivutettua Mustan Barbaarin vasenta kättä lattialla muutamia senttejä itseensä päin, mutta rap-mies vei voiton vetämällä oikealla kädellään tasapainon Ritari Ässän alta.

Tappion jälkeen Hasselhoff antoi rannekellonsa kautta käskyn.

– KITT, seuraa häntä kotiin, Hasselhoff vitsaili 1980-luvun Ritari Ässä -sarjaansa mukaillen.

”Kuka tämä Tom of Finland on?”

David Hasselhoff Show’n toiselle vieraalle, MTV3:n tulevassa Yökylässä-ohjelmassa nähtävälle Maria Veitolalle Hasselhoff ihmetteli, miten Veitola voi nukkua lakanoissa, joihin on painettu Tom of Finlandin piirtämiä homoeroottisia kuvia isoilla sukuelimillä varustetuista miehistä.

– Kuka tämä Tom of Finland on? Onko hän naimisissa tai hetero? Hasselhoff ihmetteli.

– Hän on kuollut, Veitola opasti Hasselhoffia, joka ei selvästikään ollut koskaan kuullut suomalaistaiteilija Touko Laaksosesta.

Ensimmäisenä vieraanaan olevalle Timo Soinille (ps) Hasselhoff päätyi sutkauttamaan, että voisi äänestää häntä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. 6

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. Näytä lisää